Ompelujumi

Ompelujumi. Siinä vasta sana. Vai pitäisikö sanoa ennemmin tila? 

Tila, jonka vallitessa ei saa mitään aikaiseksi, vaikka kuinka tietäisi, että lapsille ei ole tarpeeksi kesävaatteita ja omakin vaatekaappi kaipaisi uutta sisältöä. Ompelujumi hyökkää yllättäen nurkan takaa, eikä sille oikein voi mitään.

Mitään ja mitään, se taitaa olla hieman väärin sanottu. Sen kun alkaa ommella, kyllä inspiraatio ja motivaatio jostain löytyvät. Tarvitaan vain onnistumisia ja minä osaan -tunnetta, sillä itselleni iskee jumitus päälle silloin, kun en tunne osaavani. Vaikka pyrinkin tekemään ihan perusvaatteita ilman suuria hienouksia, tuntuu välillä, että en todellakaan osaa.

Mies kutsuu minua välillä liian kriittiseksi. Mitä sitten, jos paita on pari senttiä liian lyhyt tai pussittaa selästä? Niinhän ne kuule kaupankin paidat ovat yhtä epäistuvia. Niin. Pikkutarkkuutta tai ei, mielestäni yksi ompeluharrastuksen ydinjutuista on tehdä hyvin istuvia vaatteita, on vartalon malli mikä tahansa. 

Luulin jo onnistuneeni edellisen paitayritelmän kohdalla, mutta ei sentään. Olisi liian helppoa onnistua kolmannella yrittämällä. Onneksi apua löytyy somen ompeluryhmästä ja muista blogeista. Kai tästä vielä noustaan, ennen kuin kroppaepätoivo ottaa vallan ja alan pukeutua vaatteiden sijaan juuttikangassäkkeihin? Vaikka ei sen puoleen: en muista, koska olisin kiinnittänyt yhtä paljon huomiota vartaloni malliin kuin näinä viime kuukausina, kun olen yrittänyt saada aikaiseksi jotain, mitä voisin pitää päälläni julkisilla paikoilla.

Mutta mikä tässä on ehkä ärsyttävintä? Tietenkin se, etten osaa aloittaa mitään muuta ompelutyötä ennen kuin olen saanut viilattua edes yhden vaatekaavan itselleni sopivaksi. Jospa jo joulukuussa saisin postattua tänne jotain valmiiksi asti saatettua? Siihen asti on parempi nauttia kesästä, 30 vuotta vanhasta animesta, kirjoista ja kaikesta muusta, jota olen keksinyt ompelun tilalle.

Hauskaa kesän jatkoa ja käsitöiden iloa teille kaikille!

Olemmeko me tavanneet joskus?

Huomaatteko jotain uutta blogissani?

Kun perustin blogini suunnilleen viisi vuotta sitten (onko siitä oikeasti niin kauan?), käsityöni olivat lähinnä villasukkia. Blogin nimeä miettiessäni oli luonnollista, että siinä mainittiin sukat jollakin tavalla. Ensisijainen ajatukseni oli hieman erilainen kuin Sukkien maa, mutta kyseinen bloginimi oli jo varattu, enkä halunnut käyttää jo käytössä olevaa nimeä. Koska blogi piti saada perustaa juuri sillä hetkellä, eikä mieleen tullut mitään hienoa kuningasideaa, valikoitui blogin nimeksi ensimmäinen ajatus, joka ei vielä ollut käytössä.

Vuosien varrella käsityörepertuaarini on hieman laajentunut. En edelleenkään tee mitään kauhean hienostelevaa, mutta Sukkien maa ei ehkä enää ollut kovinkaan osuva nimi blogille, jossa esittelen lähinnä lastenvaateompeluksia. Mietiskelin asiaa tänään aamulla ja tulin tulokseen, että blogin nimi kaipaa muutosta. Saanen siis esitellä blogini uuden nimen, Surruttelua ja silmukoita.

Jälleen kerran minulla oli mielessäni hieman erilainen nimi, mutta kappas vain, se oli varattu. Ja vaikka kyseistä blogia olikin päivitetty viimeksi noin puoli vuosikymmentä sitten, en halunnut ottaa käyttöön jo käytössä olevaa nimeä. Tämä korvaava on yhtä hyvä, ellei näin jälkikäteen ajateltuna jopa hieman parempi kuin alkuperäinen ideani! Tärkein tavoite oli saada ilmaistua blogin nimessä, että kyseessä on ompeluun ja neulomiseen keskittyvä käsityöblogi.

Toki uuden nimen myötä piti saada myös muuten uutta ulkonäköä. Mietin vihreää ja oranssia ja lopulta vihreä vei voiton. Toki sain oranssinkin liitettyä mukaan, koska täysin vihreä oli ehkä hieman liian vihreä. Vihreä ja oranssi vain sopivat yhteen, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Vielä on itsellänikin totuteltavaa blogin uuden ulkoasun kanssa. Onpa tämä kiva -ajatus tulee ensimmäisenä mieleen, kun klikkaan blogin auki ja vastassa onkin jotain ihan erilaista kuin vielä eilen. Toivottavasti uudistus on myös teidän mieliinne!

PS. blogin osoite pysyy samana vanhana. Tuotoksiani voi siis edelleen ihailla osoitteessa sukkienmaa.blogspot.fi.

Tavoite tälle vuodelle

Olen pitänyt blogiani jo lähes viisi vuotta. Arvatkaapa mitä? En ole koko tänä aikana onnistunut tekemään itselleni sopivaa vaatetta. Sukkia kyllä, mutta yksikään paita tai takki ei ole ollut sopiva kaikista blogissa kirjoittamistani hehkutuksista huolimatta. Joko vaate on puristanut kainaloista, ollut liian suuri jostain kohdasta tai pussittanut sieltä tai täältä.

Jotta blogin pitäminen olisi mielekästä ja kävijöitä olisi jatkossakin, olen ajatellut, että tänne pitäisi saada jotain uusia juttuja vanhojen kavereiksi. Koska aika moni neulejuttu on hallussa kuten myös lasten perusvaatteiden ompelu, ajattelin, että seuraava askel voisi olla ommella istuvia vaatteita itselleni. Mutta sehän ei olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella.

Ompelin viimeksi itselleni trikoopaidan vuoden 2014 lopussa. Sitä on tullut pidettyä päällä tosi vähän, koska se pussittaa ihan hassusti kyljistä. Kysyin pussittamisongelmaan vinkkejä eräästä Facebookin ompeluryhmästä. Sain sieltä vinkin lisätä paidan alaosaan leveyttä, jolloin paita laskeutuisi paremmin. Nyt alkuvuodesta tilasin kangasta ja päätin kokeilla, toimisiko vinkki.

Piirsin paidan kaavan saman kokoisena kuin edellisellä kerralla, mutta lisäsin alaosaan leveyttä niin, että se vastasi yhtä isompaa kokoa. Leikkasin kankaat, saumuroin paidan kasaan, kokeilin. Viilasin sivusaumaa, koska sivusauman linja ei mennyt haluamallani tavalla. Kokeilin uudelleen.

Oli tämä toinen kokeilu parempi kuin ensimmäinen, mutta pussitusongelma on olemassa edelleen. Kylkiin muodostuu ryppyjä, samoin selän puolelle jäi pussi. Miehen mielestä paita oli ihan yhtä istuva kuin kaupasta ostetut paidat ja samaa sanoi äitini. Hakusessa vain ei ole "ihan ok, kaikki paidat pussittavat"-kaava vaan siististi päälle istuvan vaatteen kaavat. Kyllä vaan, lyön nyt päätäni seinään oikein pidemmän kaavan mukaan.

En vain tiedä, miten tästä eteenpäin. Viimekerralla selän pussittamisongelma katosi kaventamalla kaavaa vyötärölinjalta muutamalla sentillä. Samalla pitäisi kuitenkin saada paidan alaosaan lisää leveyttä, että se laskeutuisi vielä vähän paremmin. Ja jos vyötäröltä kaventaa ja alaosasta leventää entisestään, on lopputuloksena melko hassunmuotoinen paita. Toinen vaihtoehto on kokeilla yhtä kokoa isompaa kaavaa ja leventää siitä alaosaa vielä yhden koon verran. Istuuko vaate kuitenkaan enää sen jälkeen yhtä hyvin yläosastaan? Kokeilemalla se tietysti selviää, mutta viherpiiperö sisälläni motkottaa, ettei usean paidan ompeleminen ihan vain kokeilumielessä ole ollenkaan järkevää. Siksi haluaisin varmuuden, että olen menossa kokeiluissani oikeaan suuntaan ennen kuin yritän uudelleen.

Nii-in, tässä sitä on projektia koko vuodeksi. Jos moni muu saa viilattua kaavan istumaan hyvin päälleen, on minullakin toivoa onnistumisesta, eikö vain? Kuten Puuha-Petessäkin aina sanotaan: Can we fix it? Yes we can!

Onneksi ei ole mitään niin pahaa, ettei siitä seuraisi jotain hyvääkin. Ei niin onnistuneen vaatekokeilun jälkeen piti saada jotain muuta ajateltavaa ja niinpä puikoilla on jämälankasukat. Kun ei yhdessä onnistu, niin toisessa työssä voi lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla: saa hyvän mielen sekä valmiista sukista että värien suunnittelusta ja pääsee eroon lankanöttösistä. Harmi vain, että mielenrauhan tuohon paita-asiaan saa vain onnistumisen myötä, eikä sellaista onnistumista taida olla tarjolla ihan lähiaikoina.

Ompelija ja surkeiden sattumusten sarja

Minulla oli jouluprojekti. Paino sanalla oli. Ei ole enää.

Keksin muutama viikko sitten, että haluaisin ommella koristetyynyihimme jouluiset päälliset. Kävelin kangaskauppaan, valitsin kankaan ja siirryimme myyjän kanssa leikkuupöydälle. Minulla oli visio, myyjällä oli oma visionsa. Lopputuloksena kävelin kaupasta ulos mukanani väärä määrä (lue: liian vähän) kangasta ja väärän pituiset vetoketjut (tämänkin asian huomasin vasta kotona, kun en siellä kaupassa saanut kyseisiä ketjuja käteeni).

Tulin kotiin, kastelin kankaan, mittailin ja pähkäilin. Totesin, etten saisi enää haluamani kokoisia tyynyjä, mutta yrittäisin ommella ne mahdollisimman suuriksi. Leikkasin kankaat, huolittelin, ompelin vetoketjut ja ensimmäisestä tyynystä loputkin saumat. Ei ollut hyvä, vaan vetoketju oli ihan liian lyhyt, meillä kun oli kangaskaupan myyjän kanssa ilmiselvästi eri visio siitä, miten koristetyynynpäällisiä ommellaan.

Kävelin uudelleen kauppaan ja ostin pidemmät vetoketjut. Palasin kotiin, purin kaiken siihen mennessä ompelemani. Koska ajattelin tehdä sarjatyötä, ompelin uudet pidemmät vetoketjut kolmeen kankaaseen kiinni. Ompelin ensimmäisen tyynyn valmiiksi asti, käänsin työn oikein päin, eikä vieläkään: kankaan vähyydestä johtuen vetoketju oli pakko sijoittaa ihan tyynyn yläreunaan, ja kun päällekkäin on muutama kerros kangasta ja jäykkää vetoketjua, arvaa varmaan vähemmänkin ommellut, etteivät kulmat enää käänny nätisti.

Purin jälleen sivu- ja pohjasauman ja mallailin. Jos olisin halunnut sijoittaa vetoketjun keskemmälle tyynyn takakappaletta, olisi päällisen korkeudesta lähtenyt jälleen pari senttiä, ja 43 senttiä korkea päällinen on vähän nafti 50-senttiselle tyynylle ainakin omasta mielestäni.

Siirsin kankaat jo mappi ö:hön, kunnes googletin ohjeita vetoketjun ompelemiseen haluamaani työhön ja löysin ilmeisesti ohjeen, jonka mukainen kangaskaupan myyjän visio oli. Mietin hetken aikaa ja ajattelin, että voisin vielä yrittää kolmannen kerran, vaikka lopputulos olisikin ei niin mieluinen. Katselin kankaita ja mietin, miten niitä pitäisi muokata. Tajusin, etten saa kohdistettua kuvioita etu- ja takakappaleista samalle korkeudelle, joten luovutin. Tänä jouluna kotonamme ei ole jouluisia tyynynpäällisiä. Ehkä ensi vuonna, jos vielä jaksan alkaa yrittää.

Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitäny heti alkuun miettiä vaihtoehtoista tapaa toteuttaa työ, eikä itsepäisesti tähdätä oman visioni mukaiseen lopputulokseen. Olisin saanut ainakin jonkinlaiset päälliset aikaiseksi. Ja ainakin opin, ettei ikinä milloinkaan kannata lähteä kangaskauppaan miettimättä tarkkaan, kuinka paljon kangasta tarvitsee. Jos alkaa selostaa vieraalle ihmiselle projektiaan tarkemmin, saattaa koko homma mennä pilalle...

Kiitosta kaupan asiakaspalvelu saa palautteen hoitamisesta. Asian tiimoilta otettiin yhteyttää nopeasti ja sainpa pieleen menneistä kaupoista hieman hyvittelyjäkin. Silti asiasta jäi hieman paha maku suuhun, enkä ole varma, haluanko jatkossa asioida kyseisessä kaupassa. Harmillinen juttu, kun se sattuu olemaan lähin kangaskauppamme ja sinne on ollut tähän asti helppo mennä asioimaan. Ja harmitti, etten saanut niitä päällisiä. Joulukoristelutkin tuntuvat vajavaisilta, kun olin jo ehtinyt mieltää, että sohvalla on jouluiset tyynyt tuollaisten ei mihinkään vuodenaikaan kuuluvien tyynyjen sijaan.

Jotta koko postaus ei menisi ihan synkistelyksi, olen pitkästä aikaa neulonut! Työ on melkein valmis, ja toinen samanlainen olisi vielä tehtävänä. Saapa nähdä, postaanko ne tänne yhdessä vai erikseen.

Yhdeksän yötä jouluun! Jouluvalmistelumme ovat jo hyvällä mallilla ja joulusiivoustakin olemme saaneet jo tehtyä. Lahjat on ostettu, ruoat on vielä laittamatta. Mahtavaa, joulu on pian täällä! Miten teidän muiden joulun odotus ja jouluvalmistelut ovat edenneet? Toivottavasti hyvin ja hyvillä mielin :-)

Goljat

Tykkään selailla nettikangaskauppojen sivuja ja ihastella kauniita kankaita. Harvoin kuitenkaan tilaan mitään kuviotrikoita täydellä hinnalla vaan metsästän ennemminkin alennuskankaita. Nyt kuitenkin sorruin ja tilasin Käpyseltä parin yksivärisen trikoon lisäksi jotain kesäistä tulevaa talvea varten.

 Keskimmäiselle tunika...

... ja esikoiselle pitkähihainen

Kaavat: Minikrea 50220

Kankaat: Trikoo Käpyseltä, resori Majapuulta

Tämä osoittautui jollakin tapaa oikeaksi Goljatiksi ompelutaidoilleni. En ole ennen ommellut tuollaista liukasta kangasta, ja tikin säätäminen kohdilleen sekä saumurissa että ompelukoneessa oli kyllä työn takana. Tuntuu, että käytin tikin säätämiseen ainakin neljä kertaa niin paljon aikaa kuin mitä paitojen ompeluun meni, enkä edelleenkään ole täysin tyytyväinen lopputulokseen.

Taidan olla liian itsekriittinen käsitöideni suhteen. Tai ehkä tämä jatkuva tyytymättömyys johtuu siitä, että olen oppinut tiettyjä asioita ompelemisesta, ja kerran onnistumisen jälkeen oletan asian onnistuvan jatkossakin. Tuohon odotukseen kun lisätään herkkämielinen saumuri ja ompelukone, joka pitää purkaa suunnilleen osiin, että alalangan kireyttä saa säädettyä, niin johan ollaan syvällä suossa, minä ja koneeni. Välillä kun olisi kiva vain istahtaa alas ja ommella sen sijaan, että istahdan alas ja käytän neljä tuntia vapaa-aikaani saadakseni ompelukoneiden tikit toimimaan...

En usko, että ompelemani vaatteet ovat sen huonompia kuin muidenkaan harrastajien ompelemat vaatteet: tunnun vain ajattelevan, että kaikki muut osaavat paljon paremmin kuin minä. Todellisuudessa on paljon ompelijoita, jotka ompelevat saumurillakin perussäädöillä niihin mitenkään koskematta (ja ai että kun minunkin koneeni toimisi niin!), eivätkä kaikki muutkaan osaa säätää kaksoisneulan tikkiä niin, että ompeleen jälki olisi täydellistä. Toisaalta pikkutarkkuus vie eteenpäin harrastuksessani, kun haluan oppia käyttämään koneitani niin, että lopputulos on itseäni miellyttävä. Ja kun opin sen, voin alkaa opetella armollisuutta itseäni kohtaan, että välillä kelpaa myös se ei niin täydellinen lopputulos.

Kangasta oli mukava leikata, ja metrin täysleveästä palasta riitti kangasta kahteen paitaan. Toivoin kankaan riittävän niin, että esikoinenkin olisi saanut tunikan, mutta siihen kangas ei kuitenkaan riittänyt, vaan esikoisen piti "tyytyä" tavalliseen pitkähihaiseen. Ompelukin oli helppoa, kunhan pääsin edes joten kuten koneideni kanssa yhteisymmärrykseen asioista. Ja tuo kuosi, superherkullinen! Kesäfiilistä syksyyn ja keskelle talvea :-)

Perinteen pelastus

Muistatteko vielä, kuinka viime jouluna haaveilin, että tekisin perinteen ja neuloisin joka jouluksi lapsille lahjaksi villasukat? No, sehän tyssäsi jo heti näin toisena jouluna. Vauva syntyi syksyllä, aika meni kuin siivillä ja hups, yhtäkkiä olikin joulukuun puoliväli. En enää siinä vaiheessa ehtinyt edes miettiä sukkien neulomista, kun muutenkin kaikki lahjajutut olivat levällään kuin Jokisen eväät. Sitten kävin kylässä ystäväni luona, ja kuinka kävikään?

Ystäväni isoäiti oli neulonut lapsillemme villasukat! Perinne sai sittenkin jatkoa, vaikka sukat eivät olleetkaan minun itseni neulomat. Nämä ovat vielä vähän isot, mutta ehkä vuoden päästä ihan sopivat. Ensi vuonna minulla toivon mukaan on taas aikaa joulukuussa neuloa jokaiselle lapsellemme joululahjavillurit. Aikaisemmin ei uskalla, etteivät jää pieneksi ennen kuin he saavat ne käyttöönsä.

Onko teillä jo uudenvuoden lupauksia tehtynä? Itse en ole moisia tehnyt oikeastaan koskaan, mutta nyt voisin luvata, että opettelen ensi vuonna neulomaan kirjoneuletta niin, että se luonnistuu ilman hampaiden kiristelyä. Olisi nimittäin hienoa osata sekin tekniikka, kun aika moni muu juttu jo luonnistuu.

Vuoden viimeisiä tunteja viedään jo kovaa kyytiä, 12 tunnin päästä olemme jo vuodessa 2015. Toivon kaikille blogini lukijoille oikein antoisaa vuoden vaihteen juhlintaa ja onnea ja menestystä tulevalle vuodelle!

PS. Tunnetusti lupaukset ovat tehty rikottaviksi, joten kukaan älköön tulko vaatimaan minua vuoden päästä tilille äsken tekemästäni lupauksesta! ;-)

Hyvin nukutun yön jälkeen

Hyvin nukutun yön jälkeen eilen esittelemäni mekko ei tunnu enää yhtään niin epäonnistuneelta. Tottakai edellisessä postauksessa mainitsemani epäkohdat häiritsevät vieläkin, mutta aamuinen sovitustuokio osoitti, ettei mekko ihan mahdoton ole. Hihoissa tuntui olevan sen verran pituusvaraa, että voin halutessani purkaa resorit pois, kääntää päärmeet ja lisätä niihin kuminauhat. Sillä saa muutettua ainakin hihat mieluisammiksi!

Edelleenkään en ole käyttämässä kyseistä kaavaa uudelleen, mutta ilman rypytyksiä sillä voisi saada kivoja mekkoja aikaiseksi. Tosin en taida heti kokeilla uudelleen, koska tilasin tänään pari uutta kaavaa, ja toinen niistä oli mekkokaava.

Enää pitäisi löytää kankaat mekkoon. Miksi kaikki hienoimmat kankaat ovat nettikaupoissa ja maksavat paljon? Ja miksi postimaksujen pitää olla niin suuret? Jos kivan mekkokankaan saisi sanotaan vaikka 20 eurolla (ja siihen lisäksi ompelulankojen, resorin ym. aiheuttamat kulut), niin huonolla tuurilla pitää vielä maksaa lähes 10 euroa postimaksuja. Tulee aika paljon kalliimmaksi. Suuremman kangasmäärän tilaaminen tietysti alentaa yhden vaatteen postikuluja, mutta kun luonto ei anna periksi ostaa jotain ilman tarkempaa suunnitelmaa..

Sopivan nekkokankaan metsästys jatkuu. Sillä välin neulon sukkia, niistä lisää joskus myöhemmin. Nauttikaahan täysin rinnoin lämmöstä ja helteistä, kun niitä kerrankin piisaa!

Minne mun oma aikani on kadonnut?

Tuntuuko teistä muista käsitöitä harrastavista pienten lasten vanhemmista, että omaa aikaa ei ole lainkaan? Ainakaan juuri silloin, kun polte tehdä omia juttuja on kovimmillaan?

Innostuin neulomaan villasukkia jälleen, pitkän tauon jälkeen. Tarkoituksena olisi saada esikoiselle sukat joululahjaksi. Kyllä vaan, luitte oikein. Ajoissa kun aloittaa, niin ei tarvitse joulukuussa painaa paniikkinappulaa.

Lisäksi tilasin monta metriä (ei sitä ollut oikeasti kuin päälle 2,5 metriä, mutta se on paljon allekirjoittaneelle) kangasta. Tavoitteena pitkähihaiset kummallekin lapselle ja singoalla-mekko esikoiselle. Sormet syyhyävät päästä niidenkin kimppuun. Ensin tietysti pitäisi saada juhannusostos (saumuri) ja ne tilatut kankaat kotiin asti. Tuo singoalla-mekko tosin lähinnä kauhistuttaa tällä hetkellä. Valitsin nimittäin kaavan, johon tulee kuminauharypytys rinnan alle, ja onnistun ihan varmasti sössimään sen (sanokaa joku, että ei tuo ole hankala juttu, kaava on varmasti toimiva ja tällainen aloittelijakin onnistuu siinä vaikka silmät kiinni!). Ja pääntien käännös, en varmasti saa ommeltua sitä siististi. Tällä hetkellä tuntuu, että pitäisi unohtaa koko mekkoprojekti, ja käyttää sitä varten tilattu kangas johonkin ihan muuhun. Ja samalla haluaisin jo kaavan käsiini, että voisin edes jollain jämäkankaalla kokeilla, osaanko vai en.

Mutta minulla ei ole aikaa! Iltaisin, kun saadaan lapset nukkumaan, mies haluaa katsoa dvd:ltä erästä HBO:n sarjaa. Olen sitä katsonut hänen kanssaan, ja jos jätän jonkun jakson katsomatta, niin se on tarkoittaa, että se jää välistä, ja seuraavana iltana on hankala seurata juonta, kun en tiedä, mitä edellisessä jaksossa on tapahtunut. Ja ei, jakson katsominen keskellä päivää ei onnistu, koska kyse ei ole mistään perheohjelmasta..

Aamuisin taas, jos herään ajoissa, ehdin jo mielessäni hihkua, miten ehdin vielä neuloa vaikka ja kuinka. Mutta kuinka useimmiten käykään? Saan kutimen käteen, niin eikös lasten huoneesta aleta huudella äidin ja isin perään. Ja yleensä kello on tässä vaiheessa enintään 6.30, tänään ensimmäinen heräsi jo ennen kuutta. Arvatkaa vain, kuinka paljon kyrsii, kun on jo ehtinyt asennoitua, että saa tehdä jotain ihan omaa juttua ja saa sen jopa edistymään. Ja ei, sukkiakaan ei voi neuloa keskellä päivää, koska esikoinen kuitenkin kysyisi, kenelle sukat tulevat, ja voisi ihmetellä jouluna, kun paketista paljastuu samanlaiset sukat, mitä äiti neuloi kesällä.

Ja entä ne kankaat? No, päivällä kun haluaisin ommella, niin alkuun kyllä pääsen, mutta että saisin jotain aikaseksikin, niin siihen tarvittaisiin tunti tai kaksi, ja harvemmin sellaiseen on varaa. Edes silloin, kun mies on kotona. Ja jos jotain alkaa yrittää, on äärimmäisen turhauttavaa jättää homma kesken ja siirtyä pelamaan iänikuista Muumi-kimbleä noin miljoonatta kertaa viimeisen kuukauden aikana.

Ahdistus.

Niin ihania kuin lapset ovatkin, niin välillä voisin lähettää heidän jonnekin hyvin kauas vaikka viikoksi tai kahdeksi. Ja miehen ehkä siinä mukana. Ja kissat ehdottomasti. Ehkä siinä ajassa saisi tehdä omia juttuja sen verran paljon ja sydämensä kyllyydestä, että jaksaisi taas päivästä päivään piikana toimimista. Ja sitä, että omia juttuja tehdään "sitten joskus", kun lapset nukkuvat, mies puuhaa omiaan ja kissat eivät lasten nukkumaan menemisen jälkeen tule viereen kiljumaan rapsutuksia. "Sitten joskus", kun koko ajan joku ei ole kiinni ihossa omien vaatimustensa kanssa.

Nii-in, kun se "sitten joskus" yllättävän nopeasti saapuu, niin sitten allekirjoittanut varmaan suree, kun lapset eivät enää vietä aikaa äidin kanssa, ja miestä ei kiinnosta, kun pikkulapsiaika on vieraannuttanut vaimosta. Siinä vaiheessa varmaan antaisi mitä vain, että saisi vanhat kunnon ajat takaisin :-D Ihmisyyden perusongelma, ainainen tyytymättömyys nykytilanteeseen.

Onneksi miehellä alkaa kesäloma viikon päästä. Ainakin alkuun lapset ovat ihan isin lapsia, ja ehkä minäkin saan silloin ommella päivisin. Ja siinä vaiheessa on viimeinenkin jakso sarjasta katsottu, eli iltaisin saan neuloa. Oi, tule jo kesäloma, tule! Nimim. miten niin loman tarpeessa?

Tuntuuko teistä muista koskaan samalta, kuin minusta tuntuu tällä hetkellä?

PS. Taisi joko mies tai joku ylempi entiteetti tajuta, että tämä mamma tarvitsee nyt omaa aikaa. Veikkaan tuota ylempää entiteettiä, koska lapsetkin ovat kiltisti nukkuneet. Ihmeesti muutama tunti ihan omaa aikaa saa mielen kohoamaan. Enää ei ahdista, ainakaan niin paljoa kuin vielä illalla. Nyt ei enää tulisi mieleenkään lähettää lapsukaisia evakkoon, ikävähän heitä tulisi jo päivässä ;-) Tosin väsy alkaa painaa silmiä, lienee aika kömpiä pienen nuhanenän viereen sänkyyn ja ottaa vähän unta palloon!

Hitaasti, mutta varmasti

Ristipistotyö etenee tasaista tahtia eteenpäin. Mies piti talvilomaa viime viikolla, joten allekirjoittaneella oli lasten keskittyessä isiin mahdollisuus kirjoa keskellä päivääkin :-)

Työ koostuu omasta mielestäni kahdesta isommasta kokonaisuudesta ja kahdesta pienemmästä kokonaisuudesta. Lisäksi siinä on joitain pienen pieniä kirjottavia osuuksia. Nyt ensimmäinen kahdesta isosta kokonaisuudesta on valmis!

Hymyillä vai eikö hymyillä?

Tein nuo jälkipistot ihan ohjeen mukaan, ja nallesta tuli jokseenkin myrtsin näköinen.. vai onko vika katsojan silmissä?

Jos joku lukija osaisi kertoa, niin apu kelpaisi tässä välissä: olen käyttänyt työn tekemiseen ompelukehystä, mutta nyt kuvio on sen verran iso, ettei ompelukehystä voi käyttää, ellei kehyksen väliin laita kangasta, jota on kirjottu. Voiko kirjottua osuutta laittaa kehyksen väliin, vai kärsiikö muliinilanka siitä? Kehyksestä luopuminen tuntuu jotenkin hankalalta, kun olen tässä lyhyessä ajassa tottunut käyttämään sitä...

Peacock tail and leaf edistyy myös joutuisaa vauhtia. Ohjeen mukainen pituus on jo saavutettu, ja olen saanut neulottua siihen jo pari mallikertaa ylimääräistä. Vielä huivilla on vähän naftisti pituutta, mutta mallikerrat ovat onneksi nopeita neuloa. Jospa ensi viikon lopulla pääsisin kuvaamaan valmista huivia.

Tähän lopuksi haluan vielä toivottaa Minnalle tervetuloa lukijalistalleni! :-)

Terveisiä sairastuvalta

Olemme viettäneet jo lähes viikon sairastupaelämää, koska lapset ovat olleet kipeänä. Voin kertoa, että tämä sisällä lymyileminen on t-y-l-s-ä-ä.

Tylsyyden vastapainona on tietysti monta iltaa, jolloin lapset ovat nukahtaneet nopeasti ja äidillä on ollut koko ilta käsityöaikaa. Ja vastaavasti päivälläkin on ollut omia hetkiä, kun pienokaiset ovat olleet päiväunilla. Ja sen kyllä huomaa :D

Peacock tail and leafista ei ole kuvaa, mutta huivi edistyy huimaa vauhtia. Nyt siitä on valmiina 23 tai 24 mallikertaa 32:sta. Tosin ajattelin neuloa muutaman mallikerran enemmän saadakseni huiviin lisää pituutta. Ohjeen mukaan kun tekee, niin pituutta pitäisi olla 142 cm, ja minulla on vielä ohjeistettua ohuemmat puikot.

Iltaisin olen tehnyt ristipistotyötä, ja tällainen kaveri siihen on ainakin tulossa.

Ihan nallen näköinen se on

En muuten ollenkaan muistanut, että ristipistotyön tekeminen on näin hidasta. Kun alkuillasta ajattelee, että saa jonkun pienen kohdan tehtyä, vaikkapa jalan tai paidasta yhden värin kokonaan, niin yhtäkkiä huomaa, että on kulunut kolme tuntia aikaa, eikä tavoite ole vielä valmiina. Toivottavasti ei inspiraatio lässähdä ennen työn valmistumista, tuo nalle kun on vain yksi osa koko juttua. Kokonaisuudessaan tällä työllä on kokoa n. 18 cm * 24 cm.

Seuraavaan kertaan, sairastuvalta huudetaan äitiä järjestämään vesivärimaalaushetkeä. Pysykää te muut terveenä, että pääsette nauttimaan kauniista keväästä neljän seinän ulkopuolella!

Onnistumisen iloa

Jälleen kuvaton postaus, pahoitteluni.

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, opin neulomaan siistejä nyppyjä, siis niitä haapsalulaisissa huiveissa olevia. Siitä innostuneena selailin huivikirjaani ja mietiskelin, minkä huivin haluaisikaan neuloa. Mutta voi pahus, mallivalikoima supistui huomattavasti, koska suuressa osassa huiveja pitäisi silmukoida, enkä osaa sitä.

Tuumasta toimeen. Minulla on useampikin kirja, jossa silmukointi on selitetty sekä kirjallisesti, että kuvien kanssa. Eihän siitä tullut mitään, koska jotenkin mallikuvat ja kirjalliset ohjeet eivät päässäni täsmänneet ollenkaan. Ei muuta kuin googlettamaan, löytyisikö muita ohjeita. Ja löytyihän sellainen, jonka tajusin. Siinä oli kirjojen ohjeisiin verrattuna se ero, että silmukat tiputettiin puikolta, kun lanka oli viety silmukan läpi kerran. Kirjojen ohjeissa kun silmukat tiputettiin vasta, kun lanka on viety silmukan läpi kahdesti.

Ensimmäiseen yritykseen tuli omituinen nurjien silmukoiden rivi (tämä siis kurjasta otetulla edessä oikein, puikolta, nurin, takana nurin, puikolta, oikein -hokemalla tehtynä). Sitten otin nettiohjeen käyttöön, ja jälki alkoi näyttää paremmalta. Oikeat silmukat pysyivät oikeina, mutta alempana olleen kappaleen silmukat kääntyivät näyttämään takareunastaan neulotuilta. Lopulta päädyin soveltamaan netistä löytämääni ohjetta omin päin, ja lopultakin onnistuin! Nyt näytti juuri siltä kuin pitäisikin, eli silmukointikerrosta ei enää huomannut muun neuleen seasta :-) tänään aamulla uskaltauduin kokeilemaan ohuimmalla varastosta löytyneellä langalla, ja silläkin se sujui. Jälleen yksi uusi tekniikka hallussa!

Niin, miksi minulla ei ole laittaa kuvaa niistä kymmenestä tekemästäni harjoituskappaleesta? Koska ne ovat nyt lasten aarteita pienessä mytyssä jossain päin lasten huonetta. Ne kun lähes revittiin käsistäni heti niiden valmistuttua. Pienet ovat pienten ilot :-D

Tekniikkaharjoituksia tekemässä

Neuletauko jäi tällä kertaa yllättävän lyhyeksi. Muistelusukat valmistuivat tammikuussa ja niiden jälkeen tuli totaalinen inspiraation ja motivaation puute. Parasta harrastuksessa (varsinkin tällaisessa ihan yksin omassa tahdissa toteutettavassa) on tietenkin se, että kiinnostuksen lopahtaessa voi hyvällä omallatunnolla pitää taukoa ja keskittyä johonkin ihan muuhun.

Olen nyt ehkä pari viikkoa pyöritellyt mielessäni haapsalulaisen huivin, erityisesti Triinun, neulomista. Kokeilin viime vuonna nyppyjen neulomista, ja se oli mielestäni sen verran hankalaa, että silloin hylkäsin ajatuksen nypyllisen huivin neulomisesta. Kun on nääs ihan eri asia neuloa nyppy ja neuloa siisti nyppy..

Keväällä ostin Addin pitsipuikot, kun ajattelin, että niissä olisi tarpeeksi terävät päät ja taipuisa kaapeli. Novitan puikoissa on myös mukavan terävä pää nyppyjen neulomista varten, mutta niissä kaapeli on huonompi, eikä nyppyjen lankalenkit tuntuneet kulkevan hyvin kaapelilta puikolle. En keväällä kuitenkaan kokeillut Addin puikkoja, kun olin jo kerran haudannut ajatuksen koko huivista.

Eilen kaivoin uudet puikkoni ja Tuomi-huivista ylijääneen Drops Lacen ja päätin kokeilla, onnistuvatko nypyt. No, eivät ne alkuun kovin kauniita olleet, joko lenkeistä tuli liian pitkiä ja nypyistä rumia, tai sitten jokin lenkki jäi poimimatta puikolle nurjalla puolella ja tuloksena oli nyppy, jossa roikkui ylimääräinen lankalenkki rumentamassa sitä. Muutaman nyppykerroksen jälkeen alkoi kuitenkin sujua, ja kun tänään aamulla kokeilin uudelleen, oli lähes kaikki nypyt sellaisia, joita itse sanoisin kauniiksi. Kuvaa minulla ei tosin tuosta harjoituskappaleesta ole..

Nyt pitäisi miettiä lankaa, mistä haluaisin neuloa huivin (vai haluanko sittenkään neuloa sellaista?). Kesä on tulossa, tulee kuuma, ja alkusyksystä perheemme pitäisi kasvaa uudella jäsenellä, jolloin on ihan turha edes haaveilla mistään rauhallisista neulehetkistä, joiden aikana saisi jotain jopa valmiiksi.

Drops Lacen olen sulkenut pois vaihtoehdoista, kuten kaikki muutkin silkkiä sisältävät langat. Viime syksynä nuo silkkilangat rikkoivat peukaloideni päät ja siitä ah niin ihanasta vaivasta olen saanut kärsiä koko talven. Nyt alkaa taas helpottaa, onneksi. Olisiko teillä ehdotuksia sopivista langoista? Kenties Wetterhoffia? Tai Ornaghi Filati Merino Oro, onko siitä kenelläkään kokemusta? Malabrigo Lace? Vaihtoehtoja on tietysti vaikka ja kuinka. Tietysti nuo haapsalulaiset kaipaavat ohutta lankaa, eli sen puolesta tuo Ornaghi voisi olla parasta, mutta sitä ei taida saada suomalaisista nettikaupoista. Ainakaan pikainen googletus ei tuonut osumia.

On minulla yksi toinenkin käsityöprojekti suunnitelmissa. Tilasin nimittäin nyt viikonloppuna pätkän aida-kangasta ja muliinilankoja, saapa nähdä millaisen ristipistotyön saan aikaiseksi, vai saanko ollenkaan :-)

Hyvää joulua!

 
Nyt joululaulut kaikuu yössä taas,

ja kynttilät ne loistaa valoaan.

On aika rakkauden, se täyttää jokaisen,

oi jospa aina joulun aika ois.

Voit joulun elää joka päivä vaan

ja parhaan vuotes tulet tuntemaan.

Jos vain joulun lapsi saa

sydämessäs asustaa,

niin silloin joulu luonas aina on.

Vuosi on lähestymässä loppuaan ja on aika hiljentyä joulun viettoon. Sukkien maa -blogisti toivottaa kaikille lukijoilleen iloista joulua!

Osaisiko joku auttaa?

Lyhyestä virsi kaunis: Mikä on teidän mielestänne helpoin tapa mitata sukan jalkaterän pituutta, kun neulotte sukkia magic loopilla?

Nimim. onpas tämä hankalaa.

PS: Hyvää marraskuuta! Enää muutama viikko jouluun, sitä odotellessa :-)

Voiko tätä enää pelastaa?

Niinpä niin. Sain Sagittaria Stolen valmiiksi, ja pingoittaessani sitä lanka napsahti poikki. (Onneksi) se katkesi huivin toisesta päästä, ei mistään keskeltä. Langanpäiden solmiminen ei enää taida onnistua, ne pääsivät karkaamaan sen verran paljon. Onko teillä muilla kokemusta jo pingotettuun neuleeseen neulomisesta, onnistuuko se? Tarkoituksenani olisi siis purkaa pää ja neuloa se uudelleen ja lopuksi pingottaa uudelleen neulottu pää uusiksi.

Toinen vaihtoehto on tietty heittää huivilla vesilintua, mutta siinä menisi monen viikon työ ihan hukkaan..

Ai että sieppaa.

Nyt huivittaa

Edellisinä vuosina syksy on lähtenyt käyntiin lähinnä villasukkia neulomalla. Tänä vuonna on eri fiilikset, koska allekirjoittanutta huivittaa ihan hirmuisesti.

Nettiä selailemalla löytää mitä ihanampia huivimalleja. To do -lista olisi varmasti kilometrin pituinen, jos pitäisin sellaista. Pitää kiertää lankakaupat kaukaa, ettei tule ostettua mitään varuiksi.. Neuleinnostus on varmasti yksi parhaista asioista syksyssä :-)

Sukkien neulominen sen sijaan tuntuu tökkivän. Paksulla langalla tulee ihan siistiä jälkeä, mutta ohuemmasta langasta neuloessa tuntuu, ettei mikään onnistu. Kerrosten vaihtumiskohdasta tulee rumaa, kantapää epäonnistuu joka kerta jne. Ehkäpä minulla on sukkayliannostus?

Olisipa minulla jotain valmista teille esiteltäväksi, mutta ikävä kyllä ei ole. Koitetaan saada siihen muutos aikaiseksi!

Muistin jälleen kerran...

... miksi ei pitäisi neuloa itselle koskaan mitään villasukkia tai huivia suurempaa. Kauhea vaiva ja lopputuloksena on työ, joka ei kuitenkaan ole hyvä. Pussittaa tai kiristää, on liian pitkä tai liian lyhyt. Reunat kääntyy ihan miten sattuu, eikä takki näytä auki ollessaan yhtään samalta kuin ohjeen kuvissa.

Tai sitten vika on omassa vartalon mallissa.

Ja sitten mies tulee ja sanoo, että ihan hyvältä näyttää, ja minä mielessäni puhisen, että etkö hyvä ihminen näe, miten tämä ja tuo ja nuo kymmenen muutakin juttua on huonosti?!?

Neuletakki on siis valmis. Tai no, valmis ja valmis, langat on päättelemättä eikä siihen ole vielä nappeja, mutta neulontaosuus on valmis. Ja äh, ei se nyt vaan inspaa ollenkaan. Yläosa tuntuu liian isolta ja alaosa taas liian pieneltä. Tekisi mieli tehdä takille jotain, mutta mitä? Tykkäisin jostain taikatempusta, jolla sen saisi "simsalabim" sanomalla juuri sellaiseksi, kuin kuvittelin sen olevan. Harmi vaan, ettei sellaista taikaa taida olla.

Voisihan sen tietty tehdä loppuun, eli päätellä, kiinnittää napit, kastella ja antaa kuivua muotoonsa. Jospa se auttaisi. Jos vaan jaksaisi, ja inspaisi. Ehkä sitten syksyllä ;-)

Kuinkas sitten kävikään?

Olipa kerran neuloja, joka neuloi neuletakkia. Työ alkoi hyvin, tiheys vastasi kerrosten osalta hyvin, silmukoiden osalta ei mennyt ihan kohdilleen. Mutta mitä pienistä, kun ei pienetkään meistä, valittu ohje oli muutenkin rinnanympäryksen osalta liian iso, joten vähän tiuhempi käsiala olisi vain hyvä juttu.

Neuloja neuloi takkia ahkerasti, ja ylhäältä aloitettu takki oli hyvä kainaloihin asti. Kuinkas sitten kävikään? Neuletiheys lähti lapasesta kuin auto vesiliirrossa, ja kun se oli ennen tiheämpi kuin ohjeessa mainittu, muuttui se harvemmaksi kuin ohjeessa mainittu. Ja kyllähän sen tietää, miten käy: takista tuli säkki. Tai no, ei säkki ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta liian suuri kuitenkin.

No, neulojapa ei alkuun välittänyt, vaan jatkoi sinnikkäästi neulomista, nimittäin nappilistojen ja pääntien joustinneuleen jälkeen takkia saattoi vasta kokeilla kunnolla ja todeta, onko se liian iso vai ei. Joten neuloja neuloi ja neuloi vain. Ja kun nappilistat ja pääntien joustinneuleet oli neulottu, niin totuus oli se, että säkki oli edelleen säkki.

Tänään neuloja kyllästyi ja päätti purkaa koko tekeleen kainaloihin asti. Jospa toisella kerralla käsiala pysyisi kurissa ja takista tulisi sopivampi. Leveyttä kun on helpompi lisätä kuin vähentää.  Onneksi lanka on paksua ja kerroksia vähän, muuten olisi voinut tulla suru puseroon ja neule hautautua jonnekin kaapin perälle. Nyt ei harmita niin paljoa, äkkiäkös takin neuloo samaan pisteeseen kuin ennen, kunhan vain motivaatio pysyy yllä :-)

10 000

Kiitos ihanaiset, kun olette käyneet lukemassa blogia ahkerasti! :-)

Neuletöistä sen verran väliaikatietoja, että sukista toinen on valmis ja toinen on jo aloitettuna puikoilla. Neuletakkikin edistyy ripeään vauhtiin, tällä hetkellä työn alla on vyötärökavennukset. Kyseessä on ylhäältä alas neulottava raglantakki. Enpä tiedä, valmistuuko se kevään aikana. Jos kissat aloittavat kunnon karvantiputtelun, taitaa takinneulominen jäädä syksyyn.. On nimittäin kurjaa, jos vastavalmistunut työ on ihan kissankarvoissa ennen kuin sitä on kokeillut kertaakaan.

Oletteko muuten huomanneet, että myöhästynyt kevät olisi saaneet teidät neulomaan enemmän kuin edellisinä vuosina? Itse ainakin olen huomannut, että neuleinto on jatkunut edellisvuosia pidemmälle, kun ilmat ovat olleet kylmiä.

Ihan(an) kamala raglan

Neulomani serkkuvauvan haalari on edennyt viikonlopun aikana pikavauhtia, ja olen päässyt neulomaan raglankavennuksia. Miten se voikaan olla alhaalta ylös neulottuna niin hankalaa?

Hihat eivät tunnu sopivan puikoille mitenkään, vaan niitä saa veivata ja venkslata. Neuletta pitää venyttää ja vanuttaa, että saa silmukat liikkumaan puikoilla. Jäljestä näyttää tulevan ihan kamalaa, ja epätoivo iskee joka kerta, kun hiha lähestyy ja pitää taas pähkäillä, miten työn saa edistymään.

Loppujen lopuksi tulee se kerros, jolloin hihojen silmukat istuvat nätisti muun työn sekaan, ei tarvitse veivata, venkslata, venyttää ja vanuttaa. Työn jälkikin alkaa näyttää suhteellisen siistiltä, eikä neulominen ole enää niin epätoivoista. Ja ihan lopussa on mahtavaa, kun ei ole pitkiä sivu- ja hihasaumoja ommeltavana, pelkästään kainaloissa pienet pätkät (jotka nekin tosin ovat aiheuttaneet allekirjoittaneelle kerran jos toisenkin harmaita hiuksia, kun tuntuu, etten osaa ommella niitä siististi..).

Vielä en ole päässyt tuohon kerrokseen, jossa neulominen olisi taas vaivatonta. Niinpä uin epätoivon suossa ja toivon, että jäljestä tulisi siistiä. Onhan kuitenkin kyseessä lahjaksi tarkoitettu työ. "Onneksi" huomenna koittaa jälleen arkiviikko, ja voin ihan huoletta unohtaa koko työn muutamaksi päiväksi. Jospa taas ensi viikonloppuna olisi aikaa paneutua tuohon ihan(an) kamalaan tekniikkaan.