maanantai 2. huhtikuuta 2012
Ensimmäinen tunnustus
Sain puikottaa ja koukuttaa -blogin merkulta tunnustuksen, kiitos! :-)
Tunnustus kuuluu jakaa viidelle uudehkolle blogille, joilla on alle 200 lukijaa. Jaan omalta osaltani tunnustuksen seuraaville blogeille: Aika kivoja, Bapu inspiration, Neljässä polvessa, Silmukkapakoja ja Tiinan Tuunaukset.
Käsityörintamalla on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Tilasin taaperon neuletakkia varten kaksi kerällistä lankaa lisää, ja sain jopa samaa värierää kuin ensin tilatut langat olivat. Toinen hiha on muutama hassua senttimetriä vaille valmis, mutta sitten kevät hyökkäsi nurkan takaa ja vei tämän mamman kaiken neulontainnostuksen. Vaikka ihmekös tuo, kun on koko syksyn ja talven neulonut lähes tulkoon hullun kiilto silmissä. Yhden työn valmistuttua tuli heti tartuttua toiseen. Ehkä tämä on mielen tapa kertoa, että ehkä välillä kannattaa keskittyä muuhunkin kuin puikkojen kilkuttamiseen. Ja aina on tulossa seuraava syksy, jolloin neuloosi taas iskee!
Itse asiassa vein jo neulepakinkin piiloon kesän ajaksi, mitä sitä keittiön pöydällä säilyttämään, kun ei sitä tule avattua.
Jos ei kuitenkaan ihan koko kesää viettäisi hiljaiseloa, vaan saisi jotain aikaiseksi vaikka ompelukoneella. Suunnittelin jo ompelevani taaperon värikynille penaalin/pussukan, kun ne eivät enää pysy alkuperäisessä pahvipakkauksessaan. Kangasta olisi jo valmiina (sitä tuttua ja turvallista nalleflanellia, joka ei tällä menolla lopu koskaan), mutta "kaavat", ompelulanka ja vetoketju puuttuvat. Kunhan tästä joku kerta suoriudun kaupungille asti, tulee asiaan varmaan korjaus ainakin langan ja vetoketjun osalta.
Siihen asti, ihanaa ja aurinkoista kevättä kaikille lukijoille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)