tiistai 29. maaliskuuta 2016

Lisää hulmuhelmoja

Majapuulle tuli muutamia viikkoja sitten myytiin ihania kesäpuuvillakankaita. Ne ovat keskenään yhteensopivia, joten lasten oli helppo valita mieluisat kankaat näihin kesähameisiin. Vasemman puoleinen hame on nuoremman ja oikean puolinen vanhemman neitokaisen.

Ei ihan kellohelmaiset
Kaava: Mc'Calls M7312
Kankaat: Majapuu

Olipa mielenkiintoista ommella pitkästä aikaa vaate kokonaan ompelukoneella. Reunojen huolittelutkin tein ompelukoneella, koska kova puuvilla tylsistyttää saumurin neulat ennätysvauhtia. Hyvin markettikone suoriutui urakasta, vaikka kangasta oli välillä päällekkäin kuusi kerrosta. Koneen ääni tosin oli aika kova, sain kuulla kerran jos toisenkin, ettei lastenohjelmien ääntä kuullut ollenkaan, jos ompelin samaan aikaan. Niinpä ompelukone oli pannassa mm. Ryhmä Haun aikana. Asiat tärkeysjärjestykseen, suosikkilastenohjelma meni mennen tullen äidin käsitöiden edelle.

Tuleeko teidän luettua ompeluohjeita läpi ennen ompelemaan ryhtymistä? Minun ei oikeastaan tule, vaikka ehkä pitäisi. Esimerkiksi tämän kaavan ohjeissa käskettiin ensin rypyttämään ja sitten kohdistamaan kangas sivusaumoista ja keskiedestä ja keskitakaa. Eipä tullut ensimmäisessä hameessa kohdistettua keskeltä edestä ja takaa, koska rypyssä olevasta kankaasta on melko hankalaa löytää keskikohtaa. Seuraavan hameen kanssa olin jo viisaampi ja merkitsin keskikohdat ennen rypyttämistä.

Näissä muuten riitti rypyttämistä! Pelkästään noissa helman röyhelökaitaleissa on neljä metriä kangasta. Ennen ompelemaan ryhtymistä kysyin Facebookin ompeluryhmästä vinkkejä rypyttämiseen, ja sieltä sain linkin tähän ohjeeseen. Oli kyllä kätevä tapa, ei tarvinnut taistella katkeilevien ompelulankojen kanssa. Toki nämä olisi voinut rypyttää myös framilonilla: silloin ei olisi tarvinnut käyttää useampaa tuntia rypytyslankojen purkamiseen... 

Lapsukaiset olivat erityisen ihastuneet siihen, kuinka helma pyörähti lapsen pyörähtäessä. Esikoinen tosin oli sitä mieltä, että hänen hameensa on liian lyhyt, mutta siitä harmituksesta näytettiin onneksi pääsevän yli. Itsekin olen tyytyväinen näihin, vaikka aina löytyy pientä korjattavaa. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta harjoittelu tuo lisää taitoja. Ehkäpä seuraavat hameet ovat taas hieman virheettömämmät.

Seuraavaksi taidan siirtyä hetkeksi takaisin peruspertsojen pariin, niitä varten on jo vino pino kankaita hankittuna. Mukavaa viikon jatkoa, ja muistakaahan aprillata kavereita perjantaina!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Komento takaisin

Juuri kun luulin, että meillä olisi kaikki tarvittavat välikausivaatteet ja asusteet valmiina, iski kuopukselle villasukkatarve.

Tykkään tästä langasta paljon
Malli: Perussukat lyhyellä varrella, 36 silmukkaa
Lanka: Novita 7 veljestä raita
Puikot: 3,5 mm 120 cm pyöröpuikot

Hankimme nuorimmaisellemme kevääksi kengät. Ne ovat ainakin näin vähän viileämmillä keleillä vielä kylmät sellaisenaan ja kaipaavat villasukat sisäänsä. Kenkien varret aiheuttivat kuitenkin ongelman, koska kengät eivät mahtuneet hänelle jalkaan pitkävartiset villasukat jalassa. Niinpä tartuin puikkoihin ja tikuttelin parissa illassa hänelle varrettomat villasukat. Ja taas pelittää.

En ole koskaan kokenut itseäni lankahamsteriksi. Kaupassa voin kävellä ongelmitta lankahyllyn ohi, eikä Lankamaailman kanta-asiakaskorttiin leimata leimaa kuin silloin tällöin ehkä pari kertaa vuodessa. Ostan lankaa tai kangasta vain, jos tiedän etukäteen, mitä teen niistä. Tämän langan kohdalla täytyy varmaan tehdä poikkeus ja ostaa pari kerää varastoon. Haluaisin neuloa tästä sukat ainakin miehelle ja ehkä toiset vielä lapsellemme. Vai ostaisiko peräti kolme kerää? Onneksi olen ihan varma, ettei tästä tule tapaa, vaan tämä on tällainen yhden kerran hairahdus.

Millaista lanka- tai kangasvarastoa te pidätte kotonanne? Onko teillä liian vähän, sopivasti vai liikaa materiaaleja kotonanne?

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevät keikkuen tulevi

Jäätelökioskit ovat ilmestyneet kaupunkimme torille ja eilen teimme pitkästä aikaa hiekkakakkuja. Selviä kevään merkkejä ilmassa siis. Kevät tarkoittaa tietenkin uusia vaatteita lapsille, kun viime vuoden välikausivarusteet ovat jääneet pieniksi. Olisipa hienoa, jos osaisi ommella itse välikausivaatteet lapsille! Koska taidot ovat kuitenkin hieman vaatimattomammat, jäänee kevätvaatteiden ja -asusteiden saldoni tänä vuonna tähän yhteen eilen valmistuneeseen pipoon.

Helikopteri lentää, siinä taikuri saapuu!
Kaava: "oma" peruspipon kaava
Kankaat: Kangas-Malla

Ompelin viime syksynä samaisesta helikopterikankaasta kuopuksellemme kaulurin. Viime keväänä ompelemani pipo on hänelle auttamattomasti liian pieni, joten surautin eilen kopterikaulurin kaveriksi kopteripipon.

Tein tämän kääntöpipon kaavalla, koska on kätevää, kun pipoa voi käyttää kummin päin tahansa. Ompelin kummankin puolen samasta kankaasta. Kääntöaukon ompelukin onnistui oikein siististi piilopistoilla.

Päänympärys on tässä 46 cm ja ehkä muutaman millin yli, ja se sopii oikein hyvin 49-senttiseen päähän. Korkeutta en mitannut, mutta kaavan piirsin 24 senttiä korkeaksi. Pipo ei ole ihan päänmyötäinen, vaan siihen jää vähän ruttua päälaelle.

Tänään työn alla oli jo kesävaatteita. Niitä saan ommella runsain mitoin, koska kuopuksellamme ei ainakaan ole yhtäkään kesävaatetta vielä laatikossaan. Mikäpä olisi mukavampaa!

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Oot vinksin vonksin

Kuopuksellamme tuntuu olevan koko ajan pula sopivan kokoisista housuista. Housuja kyllä on laatikossa vaikka ja kuinka, mutta esim. velour ja kolme kissaa ovat melko huono yhdistelmä: lapsesta tulee yllättävän nopeasti pölyhuisku lattialla möyrytessään, kun karvoja ilmestyy nurkkiin nopeammin kuin niitä ehtii imuroida pois. Kyseisiä velourpöksyjä ei näin ollen kehtaa pukea lapselle vaikka kylään lähtiessä. Ompelin hänelle yhdet joustocollegehousut lisää, ja kokeilin samalla itselleni uutta tekniikkaa.

Kerrankin jotain sinistä 
Kaava: Minikrea 20302
Kangas: Käpynen

Bongasin tuon ympyrätaskujen ohjeen Arkea ja aikaansaannoksia -blogista. Melko yksinkertaisella kikalla sai peruspöksyihin jotain kivaa ilmettä, joskin tässä omassa tekeleessäni taskut ovat hieman eri kokoiset ja taisivat ne osua vähän eri korkeudellekin...

Minulla ei ole ompelukoneeseeni avopaininjalkaa, jolla piirretyn linjan seuraaminen olisi helpompaa. Niinpä piti ommella hieman arvaamalla, ja ommel poikkesi välillä linjasta. Menin kerrankin sieltä, missä aita oli matalin ja tyydyin ensimmäiseen yritykseen. Eipä tuota taskujen erilaisuutta niin hyvin huomaa, kun housut ovat lapsen päällä. Sitä paitsi, kun maailmassa on yksi jos toinekin asia vähintäänkin heikun keikun, niin tuskin eriparitaskut koko maailmaa kaatavat ;-)

Lahkeensuihin ja vyötärölle saumuroin kuminauhakujat. Hieman jännitti, tuleeko pöksyistä kovinkin tönköt, kun taskujenkin kohdalla on yhteensä viisi kerrosta kangasta päällekkäin. Onneksi niin ei käynyt, vaan lopputulos oli mukavan oloiset "lökä"pöksyt.

Kevät on pian täällä, ja muutaman kuukauden päästä saadaan ehkä jo ensimmäisiä viitteitä kesästä. Siksi olen jo suunnannut katseeni kohti lämpimämpiä ilmoja. Työn alla on jo jotain keväistä kuopukselle ja kesäistä koko lapsikatraalle. sillä aikainen lintu nappaa madon ja tänä vuonna aion ommella kesävaatteet (tai ainakin osan niistä) ennen helteiden saapumista. Joko teillä muilla on kesävaate-/kesäasustesuunnitelmat valmiina?

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kas näin heiluu helma

"Saatko sen valmiiksi ennen kuin kerho loppuu keväällä?" "Saatko sen varmasti valmiiksi ennen ensi tiistaita?" "Mitä kaikkea sinun pitää vielä ommella ennen kuin se on valmis?". Tätä työtä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään se valmistui, ja oli niin mieluinen, että entinen lempivaate jouti saman tien pois käytöstä.

Hulmuhelma
Kaava: Minikrea 30003 hieman muunneltuna
Kankaat: Ruusukangas ja resori Majapuulta, maxipallot Jyväskylän kangaskaupasta

Kahden pienen tyttösen äitinä luulisi, että olisin ommellut enemmän mekkoja. Jotenkin hyvän mekkokaavan löytäminen on kuitenkin ollut melko hankalaa. Tämän kaavan ostin jo aikoja sitten, ja ompelinkin sillä yhden mekon, mutta sitten se jäi laatikon pohjalle pölyttymään. Nyt esikoinen oli kuitenkin kipeästi mekkoa vailla, joten tartuin toimeen.

Kankaat on valittu yhteistyössä lapsen kanssa. Itse ehdotin tuota ruusukangasta, kun sitä oli sopiva tilkku kotona. Sen kaveriksi tyttö valitsi tuota maxipallokangasta. Ensin hän olisi halunnut pinkkiä pilvitrikoota, mutta hienovarainen ohjailu pallokankaiden pariin tuotti tulosta. Tuo keskivioletti pohjaväri sopii loistavasti ruusukankaan punaiseen.

Muutin kaavaa yläosan osalta jonkun verran. Laskin poikkileikkausta alemmas ja muutin pääntien pyöreäksi. Helmaa kavensin sentin verran kaavan taitteelta, yhteensä helma kapeni siis neljä senttiä. Hihoihin lisäsin resorit, kaavaan oli piirretty tikatut hihansuut.

Helman käännös onnistui tällä kertaa tosi hyvin, kun tajusin leikata taitteelta kiilat pois. 

Tekovaiheessa, kun olin saanut sivusaumat ommeltua, esikoinen kokeili mekkoa päälleen. Ensimmäinen reaktioni oli "oi ei, mikä isoäidin yöpaita!". Työn edetessä ja mekkoa tuijotellessani mielikuva kuitenkin muuttui, ja mekon malli muuttui kovinkin mieluisaksi. Jos jotain saisin muuttaa, niin olisin ommellut hihat pari senttiä pidemmiksi. Nyt niissä ei ole kasvunvaraa oikeastaan yhtään. Sitä onneksi saa korvaamalla resorit pidemmillä resoreilla tai pätkäisemällä hihat 3/4-hihoiksi.

Tästä tuli esikoiselle uusi suosikkimekko. Ja äiti on kuin Naantalin aurinko, kun lapsi on tyytyväinen :-D Lopuksi vielä sovituskuvaa, tämä päällä sujuu villimmätkin muuvit!