Huomaatteko jotain uutta blogissani?
Kun perustin blogini suunnilleen viisi vuotta sitten (onko siitä oikeasti niin kauan?), käsityöni olivat lähinnä villasukkia. Blogin nimeä miettiessäni oli luonnollista, että siinä mainittiin sukat jollakin tavalla. Ensisijainen ajatukseni oli hieman erilainen kuin Sukkien maa, mutta kyseinen bloginimi oli jo varattu, enkä halunnut käyttää jo käytössä olevaa nimeä. Koska blogi piti saada perustaa juuri sillä hetkellä, eikä mieleen tullut mitään hienoa kuningasideaa, valikoitui blogin nimeksi ensimmäinen ajatus, joka ei vielä ollut käytössä.
Vuosien varrella käsityörepertuaarini on hieman laajentunut. En edelleenkään tee mitään kauhean hienostelevaa, mutta Sukkien maa ei ehkä enää ollut kovinkaan osuva nimi blogille, jossa esittelen lähinnä lastenvaateompeluksia. Mietiskelin asiaa tänään aamulla ja tulin tulokseen, että blogin nimi kaipaa muutosta. Saanen siis esitellä blogini uuden nimen, Surruttelua ja silmukoita.
Jälleen kerran minulla oli mielessäni hieman erilainen nimi, mutta kappas vain, se oli varattu. Ja vaikka kyseistä blogia olikin päivitetty viimeksi noin puoli vuosikymmentä sitten, en halunnut ottaa käyttöön jo käytössä olevaa nimeä. Tämä korvaava on yhtä hyvä, ellei näin jälkikäteen ajateltuna jopa hieman parempi kuin alkuperäinen ideani! Tärkein tavoite oli saada ilmaistua blogin nimessä, että kyseessä on ompeluun ja neulomiseen keskittyvä käsityöblogi.
Toki uuden nimen myötä piti saada myös muuten uutta ulkonäköä. Mietin vihreää ja oranssia ja lopulta vihreä vei voiton. Toki sain oranssinkin liitettyä mukaan, koska täysin vihreä oli ehkä hieman liian vihreä. Vihreä ja oranssi vain sopivat yhteen, ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Vielä on itsellänikin totuteltavaa blogin uuden ulkoasun kanssa. Onpa tämä kiva -ajatus tulee ensimmäisenä mieleen, kun klikkaan blogin auki ja vastassa onkin jotain ihan erilaista kuin vielä eilen. Toivottavasti uudistus on myös teidän mieliinne!
PS. blogin osoite pysyy samana vanhana. Tuotoksiani voi siis edelleen ihailla osoitteessa sukkienmaa.blogspot.fi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti