torstai 17. heinäkuuta 2014

Hyvin nukutun yön jälkeen

Hyvin nukutun yön jälkeen eilen esittelemäni mekko ei tunnu enää yhtään niin epäonnistuneelta. Tottakai edellisessä postauksessa mainitsemani epäkohdat häiritsevät vieläkin, mutta aamuinen sovitustuokio osoitti, ettei mekko ihan mahdoton ole. Hihoissa tuntui olevan sen verran pituusvaraa, että voin halutessani purkaa resorit pois, kääntää päärmeet ja lisätä niihin kuminauhat. Sillä saa muutettua ainakin hihat mieluisammiksi!

Edelleenkään en ole käyttämässä kyseistä kaavaa uudelleen, mutta ilman rypytyksiä sillä voisi saada kivoja mekkoja aikaiseksi. Tosin en taida heti kokeilla uudelleen, koska tilasin tänään pari uutta kaavaa, ja toinen niistä oli mekkokaava.

Enää pitäisi löytää kankaat mekkoon. Miksi kaikki hienoimmat kankaat ovat nettikaupoissa ja maksavat paljon? Ja miksi postimaksujen pitää olla niin suuret? Jos kivan mekkokankaan saisi sanotaan vaikka 20 eurolla (ja siihen lisäksi ompelulankojen, resorin ym. aiheuttamat kulut), niin huonolla tuurilla pitää vielä maksaa lähes 10 euroa postimaksuja. Tulee aika paljon kalliimmaksi. Suuremman kangasmäärän tilaaminen tietysti alentaa yhden vaatteen postikuluja, mutta kun luonto ei anna periksi ostaa jotain ilman tarkempaa suunnitelmaa..

Sopivan nekkokankaan metsästys jatkuu. Sillä välin neulon sukkia, niistä lisää joskus myöhemmin. Nauttikaahan täysin rinnoin lämmöstä ja helteistä, kun niitä kerrankin piisaa!

2 kommenttia:

  1. Kauniilta tuo mekko minusta näyttää! Itse en tosin osaa oikein ommella, niin olen aina ihan hämmästyksissäni kaikista hienoista ompeluksista joita täällä blogeissa näkee. Ja kyllähän se niin on, että hyvät kankaat maksaa, ei tosiaan tule halvemmaksi tehdä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvältä se omastakin mielestäni (nyt) näyttää, kyse on ihan pikkujutuista, jotka jäivät harmittamaan.

      Itse tekeminen ei tosiaan ole edullisempaa, mutta ainakin se on karvan verran eettisempää kuin lapsityövoimalla tuotetut vaatteet. Ja jos vielä käyttää ommelluksissaan kotimaisia kankaita, niin tukee samalla kotimaista työtä. Kaikkia vaatteita ei todellakaan ole varaa ommella itse, mutta pienet teot muuttavat maailmaa, toivottavasti ainakin. Täytyy kyllä myöntää, että lähinnä tavoitteena on saada tälle kotiäidille jotain kivaa tekemistä lasten hoitamisen rinnalle ;-)

      Poista