perjantai 4. heinäkuuta 2014

Edit

Huhhuh, olipa karmeaa jälkeä tuossa taaperon yöpuvun pääntiessä. Päädyin eilen illalla purkamaan koko tekeleen pois ja aloittamaan alusta. Oranssia resoria minulla ei ollut edelleenkään, joten piti paikata hihansuista tutulla punaisella. Ja uskokaa pois, kyllä kannatti!

 Tässä pääntie ennen uudelleen ompelua

Ja tässä uudelleen ompelemisen jälkeen

Valtava ero, eikö vain? Todella hävettää tuo ensimmäinen yritys. 

Ompelin punaisen resorin pääntiehen kokonaan ompelukoneella. Siten sain siihen leveämmät käännösvarat ja nurjalta puolelta reunan käännettyä kaksin kerroin. Koska onnistuin tuhoamaan kaksoisneulan käyttökelvottomaksi, ompelin pääntiehen kaksi suoraa ommelta vierekkäin. Kovin joustava ratkaisu se ei ole, mutta tuollaisessa vetoketjullisessa pääntiessä ei tarvitse venyttää resoria samalla tavalla kuin esim. tavallisissa puseroissa, joten eiköhän tuo käyttöä kestä.

Nyt on hjuva fiilis, kun sain työstä vihdoinkin sellaisen, kun halusin. Kyllä tätä veivattiinkin, uskokaa pois! Plussana onnistuneen työn lisäksi sain vielä pieniä oivalluksia, joiden myötä seuraavan kerran tällaista ommellessani olen viisaampi ja pääsen toivon mukaan hieman helpommalla. Lopuksi vielä sovituskuvaa tuosta jälkimmäisestä pääntiestä. Istuu paljon paremmin, vai mitä sanotte?

Pahoitteluni kuvien laadusta, ne ovat melko luokattomia tällä kertaa. Toivottavasti niistä kuitenkin saa käsityksen, millaisen muutoksen puku koki tämän päivän käsittelyn myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti