tiistai 29. huhtikuuta 2014

Lapsen kanssa lankakaupassa

Lauantait ovat vaarallisia päiviä lompakolle. Lapsilla on harrastuspäivä, ja se tarkoittaa sitä, että minulla ja esikoisella on viikoittain keskustakierrospäivä. Viime lauantaina päädyimme Anttilan lankaosastolle, ja tottakai sieltä tarttui jotain mukaan.


Lapsi sai vaikuttaa väreihin, ja tällaisia tuli valituksi. Toki äitikin sanoi oman mielipiteensä, mutta sitä tarvittiin lähinnä kolmannen värin valitsemiseen. Sininen ja vihreä ovat lapsen valitsemia, ja ruskea valittiin meidän kahden yhteistyöllä. Yhteensä lankoja tuli ostettua 650 g. Näin jälkeen päin ajatellen vähän liikaa projektiin nähden, mutta parempi olla liikaa kuin liian vähän. Olisi harmillista jatkaa työtä eri värierän langoilla.

Näitä on jo jonkin verran tikuteltu, mutta vielä on työtä jäljellä. Mitä näistä tulee, sen näette vähän myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti