Pitsi- ja palmikkosukat
Malli: eunice kirjasta Sock Innovation
Lanka: Cascade Yarns Heritage
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot
Näitä tuli neulottua kyllä pitkään ja hartaasti, kuten edellisestä tekstistä käy ilmi. Ensimmäisen sukan valmistuttua tuntui kuin olisin neulonut näitä jo kaksi paria. Toisen sukan neulominen oli kuitenkin aika nopeaa hommaa, kun osasin kaavion jo ulkoa, eikä ohjeeseen tarvinnut palata neuloessa kuin ehkä kaksi kertaa.
Ensin ajattelin neuloa varteen kolme mallikertaa, mutta langan riittämisen vamistamiseksi jätin mallikerrat kahteen. Sukat toimivat niinkin oikein mainiosti, ehkä jopa paremmin kuin kolmella mallikerralla. Kantapäähän neuloin ranskalaisen kantapään sijaan hollantilaisen (?) kantapään, siis sen minkä ohje on esim. Novitan sukkaohjeessa. Kärkeen neuloin tavallisten nauhakavennusten sijaan toispuoleiset nauhakavennukset.
Tykkäsin mallista oikein paljon, näistä tulee mukavat sukat käyttöön. Ja voipi olla, että nämä saattaisivat joskus tulevaisuudessa eksyä uudelleen puikoille :-) Tuosta alemmasta kuvasta täytyy vielä sanoa, että ei minulla oikeasti ole noin paksut nilkat. Yksin kuvatessa on vaan vaikea saada hyviä kuvia.
Nämä taitavat olla tämän vuoden viimeiset sukat. Muutenkin tilanne on eri kuin mitä syksyn aikana on ollut: minulla ei nimittäin ole tällä hetkellä yhtään neulesuunnitelmaa tai edes -ideaa, vaan edessä taitaa olla muutaman päivän neulehengähdystauko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti