Onpa se vinkurasti päällä tässä kuvassa
Kaavat: Onion 5003 hitusen muokattuna
Kankaat: Kestovaippakauppa
Viime kerralla kankaita tilatessani selailin Kestovaippakaupan kaavatarjontaa. Olin jo jonkun aikaa miettinyt, että haluaisin ommella itselleni mekon. Mekkoon menevä kangasmäärä on kuitenkin niin suuri, joten päätin aloittaa jostain vähän pienemmästä. Löysin kaavan peruspitkähihaiseen, ja lisäksi ostoskoriin siirtyi tuollaista kukkakangasta, joka oli sopivasti alennuksessa.
Piirsin kaavat niin kuin ne olivat kaava-arkilla. Hieman saumurilla suurruttelua ja eikun paita päälle. Ja ei. Pussitti selästä. Aluksi ajattelin, että olkoon tuollainen, hyvä se on silti. Nukuin yön yli, ja aamulla, kun vauva oli päiväunilla, päätin kokeilla osaisinko muokata kaavaa sopivammaksi. Eihän minulla ollut mitään menetettävää: joko minulle jäisi pussittava paita, jota en pitäisi tai voisin saada paremmin päälle istuvan paidan.
Otin kaavan esiin ja piirsin vyötärön kapeimpaan kohtaan poikkiviivan. Määritin kapeimman kohdan silmämääräisesti, koska en jaksanut alkaa hienostella ja mittailla tarkasti. Poikkiviivalle merkitsin sentin päähän kaavan reunasta pisteen ja piirsin uuden vyötärölinjan. Jälleen ihan vapaalla kädellä sen enempää mittailematta ja määrittelemättä. Sitten jälleen vähän saumurointia, ja voilá, heti toimi paljon paremmin!
Kaava siis kapeni vyötäröltä yhteensä neljä senttimetriä. Enää ei pussita, ja oon niin onnellinen. Osasin!
Pääntie oli alkuperäisessä kaavassa melko pieni. Ensin ajattelin laittaa siihen resorin. Seuraavaksi mietin, että leikkaisin kaavasta suikaleen pois, asettaisin ommellun paidan päälle ja leikkaisin kaavan mukaan pääntietä avarammaksi, jonka jälkeen ompelisin siihen resorin. Loppupeleissä päädyin kokeilemaan uutta tekniikkaa, nimittäin aukileikkauksia. Eihän minulla ollut edelleenkään mitään hävittävää. Käänsin pääntien kaksi senttiä nurjalle puolelle, tein aukileikkauksia mututuntumalla ja kaksoisneulasin 1,5 sentin päästä reunasta. Ja hienosti onnistui :) Nyt kaula-aukko on omasta mielestäni hyvä, ei liian avara eikä liian pieni. Vielä jäi avartamisen varaa sentin verran.
Seuraavaan paitaan voisin lisätä helmaan ja hihoihin pituutta sentin tai kaksi, silloin saisin enemmän kääntövaraa. Nyt käänsin maltillisesti 1,5 senttiä. Jos olisin käänytänyt 2,5 senttiä, jotka oli merkitty kaavaan kääntövaroiksi, olisi hihoista ainakin tullut hieman naftit. Nyt ne ovat sopivat.
Kuvassa paita näyttää pussittavan kainaloiden alta. Oikeasti niin ei ole, paita on vain vähän huonosti päälläni. Kävin jo selailemassa kangaskauppojen sivuja ja etsimässä jotain kivaa paitakangasta ihan itselleni. Näitä nimittäin haluan enemmänkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti