tiistai 3. tammikuuta 2012

Välillä ei vaan suju

Löysin Dropsin sivuilta nätin neuletakin mallin taaperolle. Ohjeessa oli mainittu lankana Fabel ja Fabel Print, joista ensimmäinen on yksivärinen ja jälkimmäinen pätkävärjätty. En ole koskaan ollut pätkävärjättyjen lankojen ystävä, mutta kyseisessä takissa värit näyttivät menevän nätisti, joten uskaltauduin tilaamaan ohjeen mukaisia lankoja.

Langat saapuivat, ja aloin neuloa takkia. Ensinnäkin pätkävärjätty lanka ei ollut yhtään sellainen, mitä Dropsin ohjeen kuvassa tai nettikaupan lankakuvassa (siis siinä pienessä, joka on langan värivaihtoehdon kohdalla). Ei mitään, pystyin kyllä elämään sen kanssa. Pettymys oli valkoiset pätkät värjättyjen osien kohdalla. Viimeinen niitti oli, kun yksivärisellä valkoisella ja pätkävärjätyllä langalla olisi pitänyt tehdä kirjoneuletta, ja pätkävärjätystä langasta osui kohdalle valkoinen pätkä. Purkuun meni se neuletakki. Laikukkuudenkin olisin vielä joten kuten kestänyt, mutta se valkoinen pätkä oli liikaa.

Tilasin takkia varten pätkävärjätyn langan tilalle yksiväristä lankaa. Pätkävärjätty lanka jäi kuitenkin vaivaamaan: mitä siitä voisi neuloa? Koska en keksinyt muutakaan, päätin neuloa siitä sukat. Sain ensimmäisen sukan valmiiksi vuorokauden jälkeen silmukoiden luomisen jälkeen. Muuten ihan kiva, mutta sukasta tuli varmaan 3 numeroa liian iso jalkaani.. Fiksuna tyttönä ajattelin, että enpä taida purkaa sukkia, vaan laitan ne vaikka huuto.netiin myyntiin.

Arvatkaa vaan, kuinka paljon villasukkia huuto.netissä on myytävänä? Itse löysin yhdeksän sivullista sukkia. Selasin ensimmäisen sivun sukat läpi, eikä yhdessäkään sukkaparissa ollut ensimmäistäkään huutajaa. Niinpä niin, olisi täyttä ajanhukkaa laittaa numeron 40 - 42 kokoiset sukat sinne myyntiin, kohtalo olisi varmasti sama kuin muillakin sukilla.

Nyt on siis edessä jälleen kerran purku-urakka. Jospa toinen kerta toden sanoisi, ja saisin aikaiseksi sopivan kokoisen sukan. Toivon mukaan lähipäivinä saan esittelyyn jotain valmista.

Ja vaikka langan väritystä tuossa aika paljon parjasinkin, niin sukkiin se sopii paljon paremmin kuin neuletakkiin :-) Mutta siitä sitten seuraavalla kerralla (tai sitten kun sukat valmistuvat).

1 kommentti:

  1. Pätkävärjätyillä langoilla on ihan oma sielunelämä. Ei niit aina ymmärrä:)

    VastaaPoista