Onneksi ulkona ei ole näin harmaata
Malli: Perussukat, 56 s
Lanka: Harmaa Novitan 7 veljestä, keltainen Gjestal Janne
Puikot: 3,5 mm 120 cm pyöröpuikot
Lanko aina välillä muistuttaa, että jos minulla vain on aikaa, niin hänelle kelpaisi villasukat. Aika harvoin tulee kuitenkaan tartuttua toimeen, kun mielessä on niin paljon kaikkia toteuttamista kaipaavia käsityöideoita. Koristetyynynpäälisten ompelemisesta aiheutuneet harmaat hiukset kuitenkin hiljensivät ompeluinnon hetkeksi, joten nyt oli hyvä väli tarttua puikkoihin ja neuloa perusvillasukat.
Varsiin neuloin keltaisia raitoja sen verran kuin mitä jämälankaa riitti. Jälleen yksi pieni nöttönen vähemmän lankalaatikossa. Raitojen jälkeen neuloin yhtä monta kerrosta joustinneuletta harmaalla kuin mitä ennen raitoja oli. Varret olisivat voineet olla pari senttiä pidemmät, mutta hyvät ne ovat noinkin. Tuskin näitä kuitenkaan saapassukiksi on tarkoitettu.
Tällaisia perussukkia on omasta mielestäni tylsä neuloa. Vaikka periaatteessa koko ajan tapahtuu jotain, niin siltikään ei tapahdu tarpeeksi. Siltä tuntuu ainakin tällaisia miesten isoja sukkia neuloessa. Ei edes sukkien suuri tarve saa innostumaan paria sukkaparia enempään vuoden aikana. Mutta parempi edes yksi tai kaksi paria kuin ei sukkia ollenkaan, eikö niin?
Miten teidän muiden käsityövuosi on lähtenyt liikkeelle? Onko inspiraatiota ja motivaatiota vaikka muille jaettavaksi, vai lymyileekö käsityöinnostus piilossa? Itselläni ainakin on muutamia juttuja, jotka haluaisin toteuttaa tämän vuoden aikana. Toivottavasti saan ne kaikki onnistumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti