Näiden ompelu oli yhtä nopeaa kuin kuvakollaasin koostaminen
Kaava: Kääntöpipo Elinan käsityöt -blogin ohjeen mukaan
Kankaat: Kettukangas Kestovaippakaupasta, Taikurin apulaiset - ja Sesse-kangas Majapuulta
Ompelin ensimmäisenä yläkuvissa näkyvän pipon, jossa toisella puolella oli Taikurin apulaisia ja toisella puolella Sesseä. Keskimmäisen päänympärys on aika tarkalleen 50 senttiä, joten ajattelin 48-senttisen pipon olevan passeli. No, eipä ollutkaan, vaan siitä tuli iso, joten ensimmäinen versio päätyi esikoisen käyttöön.
Seuraavaan pipoon tein kapeamman kaavan, jolla päänympärykseksi tuli 46 senttiä. Keskimmäinen toivoi omaan pipoonsa kettukangasta, jota oli jäänyt yli yöpukuprojektista. Toiselle puolelle valitsin Sesseä, koska en ole ommellut keskimmäiselle mitään todella tyttömäistä. Välillä on kiva saada nuoremmalle neidille jotain suloisen pinkkiä, vaikka hänen lempivärinsä onkin vihreä. Piposta tuli juuri sopivan kokoinen. Kyseisen pipon kuva on alarivissä vasemmalla puolella.
Koska siskot saivat uudet pipot, piti myös vauvalle ommella sellainen. Ei ole kiva pienimmänkään kulkea hiki päässä paksun talvipipon alla. Vauvan piposta on kuva alarivissä oikealla, ja siihen käytin kummallekin puolelle kettukangasta. Pipon ympärys on 42 senttiä, joka sopi oikein passelisti 45-senttiseen päähän, ja on siinä hieman venymisvaraakin jäljellä.
Näitä oli ihana ommella. Kaavojen piirtäminen oli nopeaa, ja ompelu sujuvaa. Taitaa olla pakko ommella ensi keväänä uudet pipot pienille!
PS. Kahden ensimmäisen pipon kaavan korkeus oli 22 cm, vauvan pipon kaavaan piirsin korkeutta 21 cm. Nämä eivät ole lörppäpipoja, mutta eivät ole myöskään täysin päätä nuolevat. Juuri sopivat omasta mielestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti