Lähestulkoon neon-väriset?
Malli: Hedera kirjasta Sukkia rakkaudella
Lanka: Zitron Trekking XXL
Puikot: 2,25 mm 100 cm pyöröpuikot
Täytyy myöntää, että sukkia aloittaessani hieman jännitti, miten mahtaa neulojan käydä. Olen tottunut neulomaan ohuista langoista sukkia 2,5 mm puikoilla ja 64 silmukalla. Tässä mallissa silmukoita luotiin vain 60 ja käytössä oli ohuemmat puikot. Hyvin kävi, neule venyi sen verran paljon, että seuraavan koon mukaan neulottuna sukista olisi tullut liian suuret.
Tykkään sukkien väristä tosi paljon! Tämä oli kerä, joka hyppäsi silmille Lankamaailman hyllyssä. Luulin, että siinä olisi ollut enemmän pinkkiä, mutta lanka olikin yllättävän oranssivoittoinen. Koska sukissa oli vähän silmukoita kerroksella, tuli raidoistakin suhteellisen paksuja. Olisikin mielenkiintoista neuloa samasta langasta toiset sukat esim. 64 silmukalla, johon olen tottunut, ja katsoa, millaisia raitoja sukkiin sitten muodostuisi.
Ihan ohjeen mukaan en neulonut näitä. Varren pituudesta nipistin sentin verran ja kantalapun neuloin ohjeistettua pidemmäksi. 5,5 sentin kantalappu kuulosti omaan korvaani tosi matalalta, vaikka itselläni ei olekaan erityisen rintava jalka. 6 sentin kantalapulla sukat menevät jalkaan, mutta tuskin ne olisivat pilalle menneet, vaikka kantalappuun olisi neulonut vielä pari kerrosta lisää. Kiilakavennusten ja jalkapöydän silmukoiden väliin jätin yhden oikean silmukan, koska en saanut neulottua kavennuksia muuten siististi.
Kantalapun reunan silmukoiden poimimiseen käytin uutta tekniikkaa, nimittäin nosta ja neulo -menetelmää. Siistiä jälkeä tuli, joskin jalkapöydän ja pohjan silmukoiden väliin jäi pienet reiät.
Mallikerraltaan Hederat olivat aika tylsät neulottavat. Mallikerta on vain neljä kerrosta korkea, joten sitä sai tahkota ihan riittämiin. jalkaterää neuloessa tuli välillä fiilis, että eivätkö nämä ole koskaan sopivan pituiset. Raitalangan värien vaihtuminen toi sentään pientä mukavaa seurattavaa, yksivärisestä langasta neulottuna nämä olisivat olleet aika tylsät...
Päättelin sukat taas silmukoimalla. Olen vihdoinkin oppinut silmukoimaan sukatkin siististi, ja se on nykyään ehdottomasti suosikkini päättelytavoista.
Mahdankohan raaskia käyttää näitä ollenkaan, tuli näistä sen verran ihanat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti