Ei ehkä ihan paras kuva kuitenkaan..
Malli: Peitto dominotekniikalla
Lanka: Novita Miami, n. 360 g
Puikot ja koukku: 4 mm 40 cm pyöröpuikko ja 4 mm virkkuukoukku
Dominoneuletekniikka oli mukavan nopea tapa neuloa tällainen peitto. Ei palojen yhdistelemistä, ja vaikka langanpätkiä tulikin pääteltäväksi, niin päättelyurakkakin oli ohi parissa tunnissa. Lisäksi nyt peitossa ei ole reikiä, joihin pienen lapsen sormet jäisivät kiinni.
Lanka oli yllättävän paksua, odotin sen olevan ohuempaa. Yhdessä ruudussa on aloituskerroksessa 39 silmukkaa, tavoitteena oli 10 cm * 10 cm ruudut. Leveyssuunnassa ruutuja on vierekkäin kuusi, ja korkeussuunnassa kahdeksan. Täten peiton koko olisi ollut 60 cm * 80 cm.
Virkkasin reunaan kiinteillä silmukoilla kaksi kerrosta ruskealla ja kaksi kerrosta sinisellä langalla. Viimeisenä olevan vihreän raidan jätin yhden kerroksen korkuiseksi, koska kahden kerroksen korkuisena se olisi vienyt huomiota sinisesteä ja ruskeasta raidasta. Reunan virkkaus sai tosin aikaiseksi sen, että peitto kaipasi pientä pingotusta. Pingotuksen päätteeksi mittasin peiton kooksi 80 cm * 110 cm, eli ihan kunnon kokoinen vauvanpeitto tästä kehkeytyi.
Esikoinen sai muuten päättää, kulkevatko ruudut alaoikealta ylävasemmalle vai alavasemmalta yläoikealle. Hänen mielestään peitto näytti näin päin paremmalta. Saapa nähdä, kuka peittoa eniten käyttää, kun se kaivetaan kaapista esiin: vauva vai isosiskot.
PS. Alun perin olisin halunnut jotain muuta lankaa. Sellaista, joka kestää konepesun 60 asteessa. Lompakko kuitenkin ilmoitti, että liian kallista tulee, siksi piti "tyytyä" lankaan, jonka saa pestä pelkästään 40 asteessa. Onko kukaan teistä pessyt Miamia 60 asteessa? Miten kävi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti