Vauvalle
Malli: Vauvan kypärämyssy
Lanka: Lanett
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot
Aloitin työn neulomisen ihan summamutikassa. Ohjeen mukaan olisi pitänyt mitata ja laskea vaikka ja kuinka ennen työn aloittamista. Kuitenkin eräässä kuvatekstissä sanottiin, että työssä on 32 silmukkaa, ja isommassa suunnikkaassa 32 kerrosta, jolloin hatun kooksi tulee n. 36 - 40 cm. No, tuo 40 cm alkaa olla hieman nafti meidän vauvalle, joten valitsin hieman suuremman silmukkamäärän 40 silmukkaa ja suunnikkaaseen 40 kerrosta.
Hieman epäilytti, minkä mallinen myssystä tulee, kun en yhtään mittaillut ja laskeskellut, mutta kyllä se suurinpiirtein siltä näyttää, miltä pitääkin. Ja on sopivan kokoinen meidän vauvalle (kyllä siitä vähän kasvuvaraa löytyy, mutta ei se mikään hullun suuri ole).
Tämän neulominen oli melko tylsää, pelkkää ainaoikeaa lisäyksillä ja kavennuksilla höystettynä. Pienempi myssy tietysti valmistuu nopeammin. En minä ehkä tästä isompaa myssyä alkaisi tällä tekniikalla neuloa, ainakaan näin ohuesta langasta.
Solmimisnauhoja varten poimin työn reunasta 3 silmukkaa ja neuloin niillä ainaoikeinneuletta 17 cm. Ainaoikeinneuleen hyvä puoli on, että se joustaa, eli nauhat saavat käytön myötä varmaan lisäpituutta, jos tuo 17 senttiä on liian lyhyt kunnon rusetin tekoon.
Enää puuttuu hieman leudommat säät, pienihän paleltuu näin ohuen myssyn kanssa näillä pakkasilla. Harmi, että emme harrasta pitkiä automatkoja, sellaisiin tämä myssy sopisi mitä parhaiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti