Käsityöblogeissa oli jossain kohtaa vaihe, jolloin kirjoittajat kertoivat asioita, joista he eivät pidä tai joita he inhoavat neulomisessa. Koska omaa blogiani ei ollut silloin vielä olemassa, ajattelin näin jälkijunassa kertoa omat "inhokkini". En ole numeroinut niitä, koska en osaa erotella niistä, mikä olisi tylsempää kuin joku toinen.
* Purkaminen. En tykkää. Ollenkaan. Jos purkaa työtä niin, että ottaa puikot irti työstä ja tekee homman nopeammin, saa silmukoiden kanssa taiteilla, että saa ne takaisin puikolle ilman, että niitä pitää poimia kymmenen kerroksen verran. Jos taas tekee hitaammin, pitää työn puikoilla ja purkaa työtä silmukka kerrallaan, menee siinä ikä ja terveys.
* Lankojen päättely. Kun työn on viimein saanut neulomisen osalta valmiiksi, niin usemmiten haluaa ottaa työn heti käyttöön ilman lankojen päättelyä. Pari kolme pääteltävää lankaa ei haittaa, ne menevät nopeasti. Noin 10 pääteltävää lankaa on jo tylsempi. Jos pääteltäviä lankoja on yli 10, tulee mieleen, että työ olisi pitänyt tehdä jotenkin eri tavalla pääteltävän lankamäärän vähentämiseksi.
* Saumojen ompelu. Harvoin käy niin, että saumat osuvat täydellisesti toisiinsa. Useimmiten jompi kumpi kappaleista on hitusen pienempi, jolloin pienempää kappaletta pitää venyttää tai suurempaa kappaletta kurtistaa. Ja sehän näkyy, jolloin lopputulos ei ole välttämättä kovin mairitteleva. Onneksi omalla kohdallani tällainen on aika harvinaista, koska harvemmin teen mitään, missä pitäisi ommella saumoja ;-)
Jotta tämä postaus ei olisi taas pelkkää löpinää, voin kertoa teille, että yksimielisyys vihreän langan kanssa löytyi :-) Puolet työstä on valmiina, ja alla on pieni maistiainen tekeillä olevasta työstä. Loput työstä paljastukoon lähipäivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti