sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulupukin apulaisena, osa 1

Viime vuosina tapanani on ollut tehdä joitakin joululahjoja itse resurssien mukaan. Lapsemme sai jokin aika sitten lahjaksi Suomen lasten runotar -runokirjan. Siinä on mukavia runoja, jotka sopivat mielestäni hyvin lorupussin loruihin. Koska lähipiirissä ei ollut sopivaa lahjottavaa, jäi idea toteuttamatta silloin, kun se tuli mieleeni. Nyt minulla on pieni kummipoika, joten pääsin vihdoinkin toteuttamaan lorupussin. 

Kuka saa, kuka saa, lorupussiin kurkistaa?
Kaava: Oma
Kankaat: Eurokangas

Ajatuksenani oli ommella pussi ihan erilaisesta kankaasta. Kangaskaupan täti näytti harkisemani kankaan lisäksi tätä metsäneläinaiheista kangasta, ja olin myyty. Tuo sopii loistavasti lorupussiin!



Pussin "etupuolelle" tulivat kettu ja orava, toiselle puolelle pääsivät pöllö ja etana. Kankaassa oli ihania vihreitä puita, mutta niitä en saanut mallattua pussiin, koska se olisi tarkoittanut suurta määrää giljotiinin käsittelyyn joutuneita eläimiä... 

Yläreunan nauhakujan etupuolelle ompelin kaksi napinläpeä. Pujotin niiden läpi nauhan johon sidoin Lorupussi-lätkän. Se oli mielestäni kätevin ratkaisu, toinen vaihtoehto olisi ollut sitoa se pussin solmimisnauhoihin, Sydänkuvioinen puuvillanauha on myös Eurokankaasta. Aika söpöä, eikö vain?

Niin, miltä pussiin päässeet kortit näyttivät? Varmasti itse tehdyiltä, mutta kyllä niistä pitäisi selvän saada. Piirsin kortit 100-grammaiselle paperille, kirjoitin lorut taakse käsin ja lopuksi laminoin kortit. Se oli tarpeen, kummipoika oli nimittäin ollut kovinkin innokas maistelemaan kortteja!

Yhteiskuva

Kaikkia loruja en enää muista, mutta tässä yksi niistä: Sain lahjaksi leikkilaivan, / nyt pihalle meren kaivan. / Laivalla matkustan viidakkoon / ja suuri sankari oon. / Tuon äidille lahjaksi leijonan / ja siskolle apinan. / Ja isälle - mitähän? / No, vaikkapa pähkinän!

Toivottavasti tämä tuo iloa ja yhteisiä hetkiä kummipojalleni ja hänen vanhemmilleen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti