keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kaverille kans

Tässä on mun uusi kaverini. Vielä ei olla ystäviä, mutta ehkäpä ajan kanssa.


Kaveri on ihan perus ompelukone, edeltäjänsä serkku. Sopii oikein passelisti tällaiselle silloin tällöin ompelijalle. Yksi vika koneessa oli tullessaan, se ei nimittäin tuonut mukanaan vaatteita itselleen. Asialle piti ilmiselvästi tehdä jotain.

Lähestulkoon slimfit suojahuppu
Kaavat: oma malli
Kangas: Jokin verhokangas Eurokankaasta

Kyseinen kangas ei ole mitenkään silmiähivelevän kaunista, kankaan ulkonäkö kun oli valintakriteereissä viimeisellä sijalla. Tärkeämpää oli kankaan paksuus ja hinta.

Kuvasta ei näy hupun etupuoli ollenkaan. Ompelin hupusta alhaalta leveämmän ja ylhäältä kapeamman. Etuosan kappale tulee koneen päälle niin, että ompelin sen sivukappaleen pitkän sivun ja yläreunan kanssa yhteen. Taakse ompelin pussukan poljinta varten sekä aukon, että konetta saa kannettua kantokahvasta.

Onnistui ihan hyvin, vaikka etukappaletta leikatessa tulikin pieni mittavirhe. Oikeastaan tuo virhe oli onni onnettomuudessa, olisi nimittäin tullut oikealla mitalla liian leveä kaapu.. Nyt kelpaa ompelukoneen asustella vaatehuoneessa, kun villakoirat eivät pääse hyökkäämään kimppuun.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Osasin!

Niinhän siinä kävi, että edellistä postausta seuraavana päivänä allekirjoittanut osti itselleen uuden ompelukoneen :-) Samaa merkkiä kuin edellinen, mutta siinä oli tosiaan jousto-ommel ommelvalikoimassa. Samaisena päivänä kävin lasten kanssa Eurokankaassa ostoksilla, ja nyt on aika esitellä työn hedelmiä.


Pipot rakkaille
Malli: MakaMarr
Kankaat: trikoota Eurokankaasta
Langat: Cascade Yarns Heritage
Muuta: Sininen koriste virkattu Nasu-kukan ohjeen mukaan

Ensimmäisenä ompelin mustan trikoopipon miehelle. Mies toivoi joustavaa pipoa, joten kaupasta valikoitui mukaan joustavampaa trikoota. Nuo lasten punaisesta kankaasta ommellut pipot eivät jousta lähes ollenkaan, joten sitä oli kankaana mukavampi käsitellä. Ei tuo mustakaan ollut mahdoton, ei suinkaan.

Halusin lasten pipoihin jotkin koristeet. Ensin ajattelin virkata kumpaankin pipoon tuollaisen kukan. Ensimmäisen pipon valmistuttua jouduin kuitenkin toteamaan, että kukka olisi liian suuri koriste pienempään pipoon. Niinpä virkkasin ihan omalla mallilla pienemmän lapsen pipoon tuollaisen sydämen.

Lopputuloksiin olen tyytyväinen. Tuo isompi lapsen pipo olisi voinut olla vähän isompi, mutta kyllä sekin päähän mahtuu. Jos olisin ommellut esikoiselle uuden pipon, olisi kuopus jäänyt ilman. Ajattelin, että kangas olisi joustanut enemmän, siksi pipoon tuli pieni mittavirhe.

Seuraava ompeluprojekti taitaa olla suojahuppu ompelukoneelle, sellaista ei nimittäin tullut koneen mukana. Tarvitseehan kone vähän paremman suojan kuin muovipussi ;-)

torstai 5. syyskuuta 2013

Harjoituskappale

Nuken vaippojen jälkeen tuli fiilis, että en voi olla niin surkea ompelija, mitä vaipat antoivat ymmärtää. Oli siis pakko tarttua toimeen, ja tuloksena syntyi tällainen harjoituskappale:

Lisää lämmikettä nukelle
Kangas: Flanelli Eurokankaasta

Kyllä vaan, taas tuota iänikuista nalleflanellia. Ostin sen aikoinaan Eurokankaan löytölaarista, ja sitä on vieläkin jäljellä. Koska tuo mahtaa loppua?

Kuvassa on pipo nro 3. Kyse ei ollut siitä, etten olisi osannut ommella, vaan siitä, että kaava oli kahdessa ensimmäisessä pipossa joko liian pieni, tai liian iso. Kolmannella kerralla kaava oli juuri passeli, eli 17 cm * 25 cm. Poisleikattujen kolmioiden koko oli 2,4 cm * 3 cm.

Joustamatonta kangasta oli helppo ommella, sain puolen sentin saumavarat onnistumaan oikein hyvin. Ohje oli helppo ja yksinkertainen, eli loistava malli minulle ;-)

Lupasin jo lapsille trikoopipot. Se taitaa ollakin kinkkisempi juttu, kun nykyisessä ompelukoneessani ei ole jousto-ommelta, eikä minulta löydy saumuria. Olenkin miettinyt, että pitäisikö ostaa uusi ompelukone, jossa on jousto-ommel? Mieskin jo sanoi, että hänkin voisi tarvita ohuen pipon, joten olisi hyvä, että saisi tuollaiset tilaustyötkin onnistumaan..

Huomenna sen sitten näkee, mihin kaikkiin hullutuksiin sitä tulee ryhdyttyä. Siitä sitten seuraavalla kerralla.

lauantai 31. elokuuta 2013

Ompeluprojektia pukkaa

En ole kummoinenkaan ompelijatyyppi, suoraan sanoen olen melko onneton sellainen. Silti tulee aina välillä halu "opetella ompelemaan paremmin". Siinä vaiheessa juoksen kauppaan suuret suunnitelmat mielessäni, ja kun tulee aika toteuttaa nämä suuret suunnitelmat, niin jotenkin innostus alkaa hiipua..

Ajatuksena siis oli ommella muutama vauvan kestovaippa miehen loman aikana. No, hankin tarvikkeet hyvissä ajoin ennen kyseisen loman alkua ja leikkasin kankaat intoa puhkuen. Ensimmäisen vaipan jälkeen innostus alkoi hiipua, ja nyt, kun miehen loman loppumisesta on jo muutama viikko, sain homman vihdoinkin valmiiksi. Toivottavasti ompeluinto ei iske ihan heti uudelleen.

Niitä tuli aika monta
Kankaat: Pul ja frotee Eurokankaasta

Kankaiden värit ovat lapsen valitsemia, itse olisin ehkä valinnut liilan kaveriksi jonkun muun kuin vihreän.

PUL oli yllättävän joustavaa. Joustamaton frotee ja joustava PUL oli tällaiselle aloittelevalle ompelijalle hieman hankala yhdistelmä, mutta pienellä googlettelulla sain selville, millä tavalla kappaleet saisi helpoiten yhteen. Kaavassa oli valmiiksi otettu huomioon 0,5 cm:n saumanvara. No, olisi ehkä pitänyt lisätä itse vielä toiset puoli senttiä saumanvaraan, niin olisi tullut samankokoisia vaippoja kuin ohjeen mukaan olisi tullut. Toisaalta ei haittaa, vaikka vaipoista tuli kapeampia: nyt ei tarvinnut ommella kuminauhoja takakappaleeseen ja jalkojen viereen, koska vaipat istuivat muutenkin ihan hyvin nukelle.

Tarkoituksenani oli ommella vaippojen reunoihin vielä vinonauhaa huolitelluman ulkonäön aikaansaamiseksi. En kuitenkaan saanut sitä nätisti vaipan ympärille, koska pari kerrosta froteeta ja pari kerrosta PULia olivat niin paksu paketti, ettei nauha asettunut nätisti reunaan. Eivätköhän ne kuitenkin mene ihan hyvin näinkin, ainakin ne imevät nukkevauvan juomat vedet ihan hyvin.

Kankaan menekistä sen verran, että PULia ostin 30 cm ja froteeta 70 cm. Niistä sai ommeltua kuusi vaippaa, kun ei ollut hirmuisen tarkka langansuunnasta :-D

Joopa joo, näitä kun katselee, niin ihmettelen suuresti, miten ihmeessä sain taannoin ompelemani mekon onnistumaan niin hyvin...

Nyt huivittaa

Edellisinä vuosina syksy on lähtenyt käyntiin lähinnä villasukkia neulomalla. Tänä vuonna on eri fiilikset, koska allekirjoittanutta huivittaa ihan hirmuisesti.

Nettiä selailemalla löytää mitä ihanampia huivimalleja. To do -lista olisi varmasti kilometrin pituinen, jos pitäisin sellaista. Pitää kiertää lankakaupat kaukaa, ettei tule ostettua mitään varuiksi.. Neuleinnostus on varmasti yksi parhaista asioista syksyssä :-)

Sukkien neulominen sen sijaan tuntuu tökkivän. Paksulla langalla tulee ihan siistiä jälkeä, mutta ohuemmasta langasta neuloessa tuntuu, ettei mikään onnistu. Kerrosten vaihtumiskohdasta tulee rumaa, kantapää epäonnistuu joka kerta jne. Ehkäpä minulla on sukkayliannostus?

Olisipa minulla jotain valmista teille esiteltäväksi, mutta ikävä kyllä ei ole. Koitetaan saada siihen muutos aikaiseksi!


lauantai 17. elokuuta 2013

Syksy tekee tuloaan

Taas on pitkä kesä takana, ja jos Mambaa on uskominen, niin vielä on kesää jäljellä ;-) Tämä kesä oli ensimmäinen pitkään pitkään aikaan (ellei jopa ikinä), kun allekirjoittaneen tuli neulottua tasaisesti pahimpia helleviikkoja lukuun ottamatta. Kyseinen työ ei tosin ole vielä valmis, joten siitä lisää myöhemmin.

Eilen meillä oli "vain vauva"-päivä, joten minulla oli hyvin aikaa neuloa lankalaatikon jämälangoista villasukat serkkuvauvalle. Pienet sukat olivat hyvä päivän projekti, koska ne tosiaan valmistuivat 12 tunnissa.

Samaa turkoosia kuin edellisissä sukissa
Malli: Perussukka 32 silmukkaa
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot

Nämä ovat toisinto näistä sukista. Varret tosin saattavat olla hieman pidemmät. Ei tullut mitattua niitä, neuloin vain fiiliksen mukaan sopivan pituisen tuntuiset varret. Tuo kuva ei ole ehkä paras mahdollinen, sukat näyttävät keskenään eri kokoisilta, vaikka todellisuudessa ne ovat ihan identtiset.

Kantalapun neuloin hieman eri tavalla. Kun useimmissa ohjeissa neuvotaan nostamaan ensimmäinen silmukka nurin silmukoiden poimimisen helpottamiseksi, niin näissä sukissa neuloin kummassakin reunassa yhdellä silmukalla ainaoikeaa. Poimimisvaiheessa kantalapusta oli helppo poimia joka toinen silmukka. Nyt ei tullut ikävän näköisiä reikiä kantalapun reunaan, niitä kun tuntui ainakin keväällä tulevan jokaisiin sukkiin, vaikka kuinka yritin saada reunasilmukat tarpeeksi kireiksi.

Kesän neuleprojektin lisäksi työn alla on yksi ompeluprojekti. Sitä olen tosin tehnyt jo viikko kaupalla, ompelu kun ei ole vahvinta osaamistani tai suurin inspiraation lähde :-D Saapa siis nähdä, kumpi työn alla olevista jutuista pääsee ensin esittelyyn.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Yksi ikuisuusprojekti valmis!

Vanhempi lapsemme sai jo aikaa sitten lahjaksi nuken sängyn. Lahjan antaja kertoi, ettei löytänyt sänkyyn sopivia vuodevaatteita. Lisäksi hän ajatteli, että osaisin itse tehdä nätimmän peiton ja tyynyn nukelle. Tänään sadepäivän kunniaksi sain kaivettua ompelukoneen esiin ja hurruutettua nukelle uudet vuodevaatteet.

Kauniita unia nukelle
Malli: Oma
Kankaat: Frotee ja flanelli
Peiton sisälle leikkasin vanhasta pyyhkeestä palan froteeta tuomaan peittoon vähän paksuutta. Kuvasta ei kauhean hyvin näy, että punavalkoraidallinen frotee itse asiassa näkyy tuosta flanellista läpi. Ei sattunut olemaan valkoista froteeta kotona, ja tuo punavalkoraidallinen pyyhe ei enää kummemmin palvellut pyyhkeenä. Niinpä se jouti käsityötarkoitukseen. Tähän kuvaan peittoa on taitettu toisesta reunasta, se on oikeasti sänkyä leveämpi. Jos se olisi tasan sängyn levyinen, ei se sopisi hyvin nuken päälle, vaan nukkeraukka joutuisi palelemaan.

Tyynyn täytteeksi laitoin polyestervanua. Esikoinen tykkäsi siitä työvaiheesta, koska hän pääsi auttamaan äitiä vanun laittamisessa tyynyn sisään. Ja kun nämä valmistuivat, piti päästä saman tien laittamaan nukke nukkumaan.

Kankaat leikkasin (taas) vapaalla kädellä. Tai siis, froteeta varten leikkasin kaavapaperista "kaavan", mutta se ehti kadota ennen kuin sain aikaiseksi leikata flanellin ja ommella kankaat yhteen. Eikä sen puoleen, flanelli on sen verran ryppyistä huonon säilytyksen vuoksi, että tuskin siitä olisi saanut suoraa kappaletta kaavankaan kanssa.. Eipä se kuitenkaan tunnu lasta haittaavan, että äiti teki vähän huolettomammin. Kyllä ne peitoksi ja tyynyksi tunnistaa, eikä kummassakaan ole senttikaupalla vinouksia ;-)

Tämä on muuten ensimmäinen kesä blogin historiassa, kun neulominen ei ole tyssännyt kesään ja helteisiin. Taitaa vähäinen vapaa-aika tehdä tehtävänsä, kun kesälläkin jaksaa ottaa puikot käteen ja helteistä huolimatta tikutella villaa.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille, palataan astialle kun on taas jotain kerrottavaa!