Eilen meillä oli "vain vauva"-päivä, joten minulla oli hyvin aikaa neuloa lankalaatikon jämälangoista villasukat serkkuvauvalle. Pienet sukat olivat hyvä päivän projekti, koska ne tosiaan valmistuivat 12 tunnissa.
Samaa turkoosia kuin edellisissä sukissa
Malli: Perussukka 32 silmukkaa
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm sukkapuikot
Nämä ovat toisinto näistä sukista. Varret tosin saattavat olla hieman pidemmät. Ei tullut mitattua niitä, neuloin vain fiiliksen mukaan sopivan pituisen tuntuiset varret. Tuo kuva ei ole ehkä paras mahdollinen, sukat näyttävät keskenään eri kokoisilta, vaikka todellisuudessa ne ovat ihan identtiset.
Kantalapun neuloin hieman eri tavalla. Kun useimmissa ohjeissa neuvotaan nostamaan ensimmäinen silmukka nurin silmukoiden poimimisen helpottamiseksi, niin näissä sukissa neuloin kummassakin reunassa yhdellä silmukalla ainaoikeaa. Poimimisvaiheessa kantalapusta oli helppo poimia joka toinen silmukka. Nyt ei tullut ikävän näköisiä reikiä kantalapun reunaan, niitä kun tuntui ainakin keväällä tulevan jokaisiin sukkiin, vaikka kuinka yritin saada reunasilmukat tarpeeksi kireiksi.
Kesän neuleprojektin lisäksi työn alla on yksi ompeluprojekti. Sitä olen tosin tehnyt jo viikko kaupalla, ompelu kun ei ole vahvinta osaamistani tai suurin inspiraation lähde :-D Saapa siis nähdä, kumpi työn alla olevista jutuista pääsee ensin esittelyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti