Kutsuisiko tätä vappuhuiskaksi, kun se melkein valmistui vappuna?
Kaavat: Minikrea 50220
Kankaat: Nosh, resorit Majapuu
Vähän allekirjoittanutta jännitti leikata raitakangas kappaleiksi ja alkaa ommella. En ole koskaan ennen ommellut raitakankaasta, koska en ole uskonut, että saisin kohdistettua etu- ja takakappaleiden raidat samalle korkeudelle.
Olin jo esipessyt kankaan, kun googletin raitakankaan kohdistamisen. Tuloksia ei löytynyt paljoa, mutta eräässä ompelemiseen liittyvässä vinkkikilpailussa oli mukana vinkki, että raitakangasta leikatessa kaava kannattaa piirtää kokonaan niin, ettei kangasta tarvitse leikata taitteelta. Lisäksi siinä mainittiin, että kohdistaminen on helpompaa esipesemättömässä kankaassa. No, esipesun kanssa olin jo mennyt metsään, joten päätin leikata kankaan taitteelta, koska se vain on helpompaa.
Onnekseni kankaassa nurja puoli on saman värinen kuin oikea puoli, jolloin raitojen kohdistaminen suoraan yhtä kappaletta kohden oli helppoa. Leikkasin ensin etukappaleen ja takakappaletta leikatessani kohdistin kainalon ja olkapään samalle kohdalle kuin etukappaleessa. Ja onnistuin vielä raitojen kohdistamisessa! (Myönnetään, etukappaleen toisen olan kohdalla on parin millin heitto etu- ja takakappaleen raitojen kohdistuksessa, mutta sitä ei käytössä kukaan huomaa, koska niiden välissä on hiha).
Varastostani ei löytynyt yhtään täysin samanväristä resoria kuin mitä kankaassa on raitoja, joten valitsin siihen kirsikan väristä resoria. Ettei pääntie olisi näyttänyt tyhmältä, lisäsin myös hihoihin saman väristä resoria. Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut.
Kuten kuvasta näkyy, on paidassa vielä jonkin verran kasvuvaraa. Valitsin kaavasta 6-vuotiaan koon 116/122. Tyttö käyttää tällä hetkellä 116-senttisiä vaatteita, joten pientä väljyyttä löytyy. Ei tosin niin paljoa, että paita olisi liian iso.
Ostin Noshilta samalla kertaa paria muutakin kangasta, yhtä keskimmäiselle ja toista vauvalle. Vauvalle alkaakin olla jo monen monta erilaista kuosia odottamassa vaatteiksi pääsyä. Lisäksi haluaisin ommella ainakin shortseja, t-paitoja, hameita ja mekkoja vanhemmille lapsille, ja vauva tarvitsisi paitojen lisäksi varmaan housujakin. Jos voisin (ja osaisin), ryhtyisin kokopäiväiseksi käsityöläiseksi. Vai menisikö harrastuksesta maku, jos se muuttuisi työksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti