Meidän perheellämme ei ole vielä paljoakaan omia jouluperinteitä. Edellisinä vuosina olemme viettäneet joulua perheidemme luona, ja ensimmäisen kotijoulumme vietimme vasta viime jouluna. Ei yhdessä joulussa vielä kaikkia vakiintuneita tapoja ehdi muodostaa, mutta hitaasti hyvä tulee.
Tänä jouluna haluaisin aloittaa uuden lahjaperinteen. Haluaisin jatkossa nimittäin neuloa lapsille joululahjaksi villasukat. Tiedetään, tiedetään, jos tämä saa tuulta alleen, niin viimeistään kymmenen vuoden päästä lapset vinoilevat, miten "joka joulu lahjaksi tulee ne viho viimeiset villasukat, eikö äiti voisi jo vähitellen lopettaa moisen touhun?". Mutta ehkä he jossain vaiheessa oppivat taas arvostamaan ihan uusia sukkia, jotka saa joulun kunniaksi vetää saunan jälkeen jalkaan?
Tässä ovat tämän joulun lahjasukat näin ennen joulua esiteltyinä (lapset ovat vielä niin pieniä, etteivät he ymmärrä blogia tai sitä, että osa siinä näkyvistä vaatteista saattaisi olla heille).
Kirjavaa
Malli: Perussukat, pienemmissä 36 silmukkaa ja isommissa 40 silmukkaa
Lanka: Novitan 7 veljestä Nostalgia
Puikot: 3,5 mm 120 cm pyöröpuikot
Minulle tuli jossain vaiheessa jonkinlainen sukkakammo. Yhdetkään sukat eivät tuntuneet onnistuvan, niissä oli kaikenlaisia vikoja. Näihin sukkiin päätin kokeilla magic loopia, ja sukat onnistuivat todella hyvin. Jopa kantalapun reunat onnistuivat siististi ilman reikiä! Minä 1 - Sukkafobia 0!
En ole ollenkaan pätkävärjättyjen lankojen ystävä. Tai muutenkaan kirjavat langat eivät ole ominta itseäni. Tuossa seiskaveikassa oli kuitenkin mukava väriyhdistelmä, punaista, keltaista ja violettia. Vähän kuin auringon laskussa. Neuloessa violetti tuntui olevan yllättävän hallitseva väri, mutta kyllä punainen ja keltainenkin esiin pääsivät. Tämä oli yllättävän mukavaa kirjavaa lankaa :-)
Tällä hetkellä allekirjoittanutta vaivaa neuleideoiden puuttuminen. Ihana lanka olisi jo katsottuna, mutta mitä siitä neuloisi, kas siinä pulma. Työn alla onkin siis ollut ompelun saralla lapsille raglanhihaiset paidat. Toivottavasti saan ne esittelyyn viikonlopun aikana.
PS. Enää 33 yötä jouluun!
Sukathan olisivat mitä mainioin jouluperinne! Ja kasvuikäisethän tuskin enään mahtuvat edes samoihin sukkiin ensi vuonna, että sinällänsäkin hyvä lahja :) Mulla on ihan päinvastainen pulma, ihan liikaa ideoita ja keskeneräsiä töitä...
VastaaPoista