Palmikoita vauvan pään lämmikkeeksi
Malli: Oma, n. vuoden ikäiselle lapselle
Lanka: Drops Big Fabel
Puikot: 4,5 mm ja 5 mm sukkapuikot
Aikaa tähän tekeleeseen meni muutama tunti. Lyhyesti sanottuna kavennukset on ensin tehty nurjista silmukoista ja lopussa kavensin palmikoita. Päättelyn tein kolmen puikon päättelyllä. Tarkempi ohje löytyy sivupalkista.
Alkuun sain sovitettua pipoa kuopuksen päähän tasaiseen tahtiin, mutta päiväuniajan tultua kavennukset piti tehdä summa mutikassa. Ihan hyvin se kuitenkin istuu päähän, ja korvat menevät peittoon. Se on pääasia. Pipo ei ole ihan pään myötäinen, vaan päälaelle jää pieni "kumpu", vai miksi sitä nimittäisi? Jos haluaa neuloa päänmyötäisen pipon, tulee palmikoita kaventaa aikaisemmin tai tiuhempaan tahtiin.
Kavennusten tekoa helpotti aikaisemmin neulomani Molly-pipo. Siinä oli mukana palmikon kaventamista, joten en ollut ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Kaiken kaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt pipon onnistumisesta, minä kun en ole mikään neulesuunnittelija todellakaan (kuten jotkut lukijoistani ehkä muistavat).
Ihan samanlainen tämä ei ole kuin Lekmerin pipo. Se johtuu tietenkin siitä, että Lekmerin pipossa tupsu peittää tosiasian, ettei palmikot ylety ylös asti, vaan kavennukset (tai ainakin suurin osa niistä) on tehty sileällä neuleella. Ja eikös tämä oivallus tehty sen jälkeen, kun pipo oli jo valmis, kuvattu ja ohje kirjoitettu? Onneksi tarkoituksenani ei edes ollut saada aikaiseksi esimerkin täydellistä kopiota.
Tämän hetken päätyönä on Kamenasta neulottu Sagittaria Stole. Siitä on yli puolet valmiina, tavoite on saada se valmiiksi lokakuun aikana. Oletteko te muut kyseisen huivin neuloneet huomanneet, että neulottaessa huivi kallistuu oikealle? Ainakin omani tuntuu tekevän niin, vaikka onko se mikään ihmekään, kun keskiosassa on pelkästään oikealle kallistuvia kavennuksia..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti