Olipa tämän kuvaaminen hankalaa
Malli: Sagittaria Stole
Lanka: Teetee Kamena, 90 g
Puikot: 4 mm suorat puikot ja 4 mm 80 cm pyöröpuikot
On se vaan niin kaunis, vaikka itse sanonkin. Tykkään tästä huivimallista tosi paljon. Neuloin huivin 71 silmukalla. Pingottamattomalla huivilla oli pituutta suunnilleen metrin verran ja pingotuksen jälkeen 45 cm * 157 cm. Tosin huomasin pingotusta seuranneena päivänä, että huivi oli jo vetäytynyt muutaman sentin kapeammaksi, suunnilleen 40-senttiseksi. Pituutta en mitannut, joten voihan se olla hieman lyhyempikin kuin tuon yllä mainitsemani pituus. Kokoa on kuitenkin sen verran, että huivi toimii mainiosti myös hartiahuivina.
Tällä kertaa onnistuin pingottamisessa mielestäni paremmin kuin edellisellä kerralla, sillä huivin päät menevät tasaisemmassa linjassa. Ei tämäkään täydellinen ole, ehkä saan täydellisen kappaleen aikaiseksi seuraavalla kerralla, jos sellainen tulee. Neulomisen aikana ehdin jo manata, etten enää koskaan neulo moista, mutta nyt valmista työtä katsellessa en ole enää niin varma..
Tällainen mahtaa olla muhkea Novitan Isoveli-langasta neulottuna, kun tuntuu, että ohuella langalla neulottunakin huivista löytyy muhkeutta, ainakin kaulan ympäri kiedottuna. Toimii siis hyvin lämpimänä kaulahuivina :-)
On se niin kaunis.
VastaaPoistaTosi kaunis huivi ja erittäin kauniin värinen! Onneksi sait katkenneen langan takaisin kuriin.
VastaaPoista