keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Väreilyä

Langan väristä tuli mieleen vesi
Malli: Perussukat pidennetyllä helmineuleella
Lanka: Hjertegarn Sock Wool
Puikot: 2,5 mm

Sain tätä lankaa joululahjaksi. Mietin "pitkän aikaa", että millaiset sukat neuloisin. Loppujen lopuksi päädyin yksinkertaiseen malliin, johon neuloin kolmen kerroksen helmineuletta. Kantapääksi neuloin vahvistamattoman ranskalaisen kantapään. 

Uutena tekniikkana opettelin näissä sukissa silmukoinnin. Olen aina ennen käyttänyt silmukoinnin sijaan kolmen puikon päättelyä. Ihan ensimmäisen kosketuksen silmukointiin sain magic loop -sukkia neuloessani, mutta niiden päättelyssä oli niin vähän silmukoita, ettei silmukoinnista saanut siinä kovinkaan tarkkaa käsitystä. Näissä sukissa oli enemmän silmukoitavaa, ja täytyy sanoa, että se on ihan mainio tapa päätellä sukkien silmukat. Lopputulos oli ainakin omasta mielestäni siisti, eikä tekniikka ollut ollenkaan niin hankala kuin mitä ohjeita lukiessa voisi ajatella. Edessä oikein, puikolta, nurin. Takana nurin, puikolta, oikein -hokema oli oikein kätevä, ei tarvinnut kohta kohdalta tavata ohjeita muutaman toiston jälkeen.

Allekirjoittaneella alka olla niin paljon villasukkia, että pitänee hankkia niille oma laatikko vaatehuoneeseen :-D

Ja ettei sukat vain loppuisi kesken, tilasin menneenä viikonloppuna 5 kerää Dropsin Fabelia, kun kerran halvalla sai. Nyt on nimittäin Dropsin sukkalangat Fabel ja Delight alennuksessa, joten tottahan toki tarjous piti hyödyntää. Varsinkin kun Fabelista löytyi ihanaa turkoosia lankaa. Allekirjoittaneeseen kun on iskenyt hillitön tarve neuloa jotain turkoosista langasta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti