Lämmin joululahja
Malli: vale-Aapeli
Lanka: 7 veljestä harmaa ja punainen
Puikot: 4,5 mm sukkapuikot
Mistä tuo vale-etuliite? Siitä, että päädyin taas soveltamaan omiani sukkia neuloessani.. Ensinnäkin lisäsin sukan varteen 5 kerrosta 2 o 2 n -joustinneuletta. Harmaissa sukissa nostin kantalapusta 20 s/puoli. Punaisissa sukissa kantalapun korkeus on 16 krs ja nostettuja silmukoita 16 s/puoli. Lopuksi tein sukkiin toispuoliset nauhakavennukset kärkiin. Jos olisin tajunnut hifistellä toista harmaata sukkaa neuloessani, olisin kääntänyt vasemman jalan sukissa palmikkokuvion toisin päin, jolloin sukista olisi tullut myös kuvionsa puolesta peilikuvat. Hyvät ne kuitenkin ovat näinkin. Nämä sukat on mukava antaa lahjaksi, toivottavasti lahjan saaja tykkää näistä yhtä paljon kuin minäkin.
Tämä sukkamalli kyllä nousi suosikkisukkamallilistalleni (siis sille, mitä ei ole ennen ollut olemassakaan). Nopeat neuloa, todella helppo mallikerta ja kuitenkin näyttävät, sekä miehelle että naiselle sopivat sukat. Näitä voi tehdä jatkossakin, joskin nyt haluan tehdä jotain erilaista. Ei niitä suosikkejakaan jaksa montaa paria neuloa putkeen.
Nyt kun vuoden toinen lahja on jo paketoimista vaille valmiina, voi varmaan sanoa joulun odotuksen alkaneen, vai mitä meinaatte?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti