sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Yhtä kerää ostamassa

Lähdin tänään lankaostoksille Lankamaailmaan. Tarkoituksena oli ostaa ihan vain yksi kerä Gjestalin Jannea, että saan lapsen lapaset valmiiksi. No, kun kerran pääsin ihan yksin matkaan ja sain rauhassa hypistellä lankoja, niin tietäähän sen, etten selvinnyt reissusta yhden kerän ostamisella..


Hypistelin hyllyistä minulle vieraita lankoja, ja eikös käsiini eksynyt Zitron Trekking XXL -kerä. Näytti olevan pätkävärjättyä tai raidoittuvaa lankaa? En edes tiedä, millaiset sukat tästä kannattaisi neuloa, mutta väriyhdistelmä oli mukavan näköinen ainakin kerällä, joten lanka päätyi mukaani.

Austermanin Stepistä olen kuullut, mutta en ole vielä päässyt neulomaan sitä, joten tottahan toki sitäkin piti ottaa kerän verran. Tuosta voisi muodostua jotkut hempeät sukat vaikka Cookie A:lta. Tai ehkä Ravelrysta löytyisi joku ihana malli. Vai neuloisinko sittenkin varpaista varteen -sukat, että saan langan käytettyä "viimeistä senttiä" myöten? Täytynee alkaa selailla sukkaohjeita, eiköhän niistä jotkut ihanuudet löydy neulottaviksi.

Olen viime aikoina tainnut purkaa enemmän kuin neuloa. Ja tulipa yksi tuotos heitettyä suoraan roskiin, kun sitä ei olisi pelastanut kuin massiivinen purkaminen. Purkaminen olisi tietysti ollut helppoa, mutta kertaalleen neulottu lanka on aina kertaalleen neulottua lankaa, eikä työn parista olisi enää tullut samanlaista. Nyt työ alkaa olla voiton puolella, vaikka tänäänkin päädyin purkamaan. Jospa kolmas kerta toden sanoisi? Sitä ainakin toivon, ja lähden neulomaan. Palaillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti