Välillä olisi hienoa, jos lapsille voisi sanoa, että äiti neuloo tämän jutun loppuun, puuhataan sitten sen jälkeen. Mutta eihän pienet lapset ymmärrä sellaista asennetta, se on kuulkaas heti tai heti kiukuttelun kera.
Se ei tietty ole ongelma suurimman osan aikaa, mutta nyt on sellainen neuleongelma käsissä, että mieli tekisi vain neuloa ja neuloa, kunnes ongelma on ratkaistu. Neuloin nimittäin Sagittaria Stolea. Aloitin ohjeen mukaisesti neulomalla ensin toisen pään, sitten keskiosan (joka on erilainen kuin huivin päät). Aloitin huivin toisen pään neulomisen, ja kappas kappas, se olikin ihan eri näköinen kuin ensimmäinen pää. Keskiosan ja pään liitoskohta oli ihan eri näköinen, ja tietysti oikean näköinen oli toinen, juuri aloittamani huivin pää.
Malttamattomana tietysti purin ensimmäiseksi neulotun pään ennen kuin sain jälkimmäisen pään valmiiksi. Purkamisen jälkeen laskin silmukat, 78. Viisi silmukkaa on siis kadonnut matkan varrella jonnekin. Koska huivin jälkimmäinen pää on vielä kesken, en pääse ratkaisemaan ongelmaa, ennen kuin se on valmis. Ja neulomaan en pääse ennen kuin lapset ovat päiväunilla, vaikka hirmuisesti tekisi mieli saada huivin jälkimmäinen pää valmiiksi, että pääsisin ratkaisemaan kadonneiden silmukoiden tapausta. Hieman nimittäin jännittää, saanko ensimmäisestä liitoskohdasta yhtä siistin kuin jälkimmäisestä.
Niinpä niin, hullua on helppo pitää jännityksessä. Pitää vain laittaa varpaat, sormet ja kaikki muukin ristiin menevä ristiin ja toivoa, että saan jossain välissä pitkän neulomispätkän (= kummatkin lapset yhtä aikaa päiväunilla) ja liitoskohdan onnistumaan. Pääsisipä jo neulomaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti